Yhdessä tästä selvitään!

Kävin katsomassa Äiti, vaimo ja muita mahdollisuuksia-musikaalin viime viikonloppuna Riihimäen teatterissa ystäväni kanssa, näimme esityksen kutsuvieraina. Kursivoidut kohdat ovat hänen sanomaansa.

Tämä musikaali kertoo neljän naisen ystävyydestä ja elämästä. Heidän jokaisen elämäntilanne on erilainen: siinä missä yksi vasta suunnittelee häitään, toinen elää jo ruuhkavuosia useamman lapsen kanssa, kolmas on kiireinen uranainen ja neljäs pohtii että mitä nyt, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Tähän päälle elämä heittelee omia yllätyksiään, ja kas, joudutaan uusien asioiden äärelle, niin yksin kuin yhdessäkin.

”Jokainen katsomossa istuva nainen varmasti löytää lavalla olevista henkilöhahmoista samaistuttavia asioita.” Tämä on totta. Vaikka itsellä ei olekaan kokemusta kuin hyvin pienestä osasta siitä mitä esityksessä tapahtuu, suunnilleen kaiken muun kyllä löytää sitten ympäristöstään, jopa ihan tutuista ihmisistä. Ja se on asia, joka tuo tämän musikaalin lähelle meitä katsojia. Samaistuttavuus, sekä tapahtuvien asioiden, että erilaisten tunteiden myötä. Ilo, suru, pelko ja pettymys, innostuneisuus, epätoivo ja ennen kaikkea rakkaus..nämä nyt muun muassa.

”Parin tunnin aikana ennättää kokea melkoisen tunneskaalan, muutaman kerran sitä joutui allekirjoittanutkin nieleskelemään, ja vastakohtana poskipäät ovat kipeänä realistisen tilannekomiikan jäljiltä.” Komppaan näitä ystäväni sanoja. Varsinkin ensimmäinen puolisko oli täynnä naurua ja riemua, toisella puoliskolla vakavoiduttiin enemmän, ja ihan sai pyyhkiä kyyneliä silmäkulmasta. Lopulta kuitenkin päädyttiin onnellisten tunteiden pariin. Toisin sanoen, erittäin onnistunutta työskentelyä.

”Esityksen naiset ovat räiskyvän hersyviä persoonia, omine kipukohtineen ja pelkoineen. Meillä jokaisellaha niitä on.. Ja hyvänä muistutuksena, että vaikka pään sisällä olisi millainen mörkö tahansa, älä jää yksin. Kahvi ehkä maksaa 3 / 4, ja viini 8 / 10,50, mutta ystävyys on ilmaista.” Kyllä. Esityksen kannatteleva voima on todellakin näiden naisten ystävyys. Toki, heidän perinteinen perjantailounaansa on ihana, ja samaan aikaan todella kaukaiselta tuntuva ajatus. Oikeassa elämässä kun tärkeintä ei jokaisessa ystävyydessä ole se kuinka usein ja kuinka kauan, vaan se että muistaa ystävät.

Näytelmän roolitus on oikein paikallaan, ja jokainen näyttelijä on kyllä juuri oikeassa roolissa. He saavat myytyä roolihahmonsa yleisölle, kuten kuuluukin. Myös esityksen suomennos toimii todella hyvin, onpa mukaan ujutettu myös suomalaisillekin tuttuja paikkoja. Ja mikä myös on minusta hienoa, että vaikka näyttämö ei ole kovin suuri, eikä lavasteita ole paljoa, niin eri tunnelmien ja eri paikkojen luominen lavalle on silti onnistunut. Tämä on asia joka vaatii osaamista ja panostusta monella eri alueella. Siispä isot taputukset ja kiitokset koko porukalle!

Rooleissa:

Suski: Minna Kettunen-Enberg

Eerika: Anna-Maija Tuokko

Jenni: Matleena Junttanen

Lilli: Jonna Järnefelt

Tässä lisää tärkeitä, esitykseen liittyviä nimiä:

Käsikirjoitus: Amity Dry

Ohjaus ja suomennos: Jukka Nylund

Musiikin sovitus ja kapellimestari: Marko Hilpo

Lavastus- ja pukusuunnittelu: Riikka Aurasmaa

Maskeeraussuunnittelu: Niko Sahlman

Tarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-Autio

Valosuunnittelu: Kalle Paasonen

Äänisuunnittelu: Fabian Mäkilä

Koreografia: Chris Whittaker

Lavastusrakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy

Piano: Maritta Manner / Marko Hilpo

Sello: Iida-Vilhelmiina Sinivalo / Liina-Mari Raivola / Heini Laankoski / Csilla Tuhkanen

Esityskuvat: Nils Kroger

Esitykset jatkuvat Riihimäen teatterissa 16.11.2024 asti ja Aleksanterin teatterissa 30.11.2024 asti.

Riosta Autiotaloon - Dingo-musikaali

Sain ystävälipun Tampereen Komediateatterilta, ja siksipä pitkästä aikaa blogitekstiä mulle niin rakkaasta aiheesta: musikaalista. Vieläpä sellaisesta, joka kertoo pitkäaikaisimmasta lempibändistäni, Dingosta. Itse sytyin Dingon musiikkiin 7-vuotiaana pikkulikkana veljen itsenauhoitetusta c-kasetista, ja onnellisena tokaluokkalaisena kuljin kouluun nahkarotsissa. Tämä musikaali on siksi ollut itselle todella mieluinen, tutut biisit ja hyvä meno.

Esitys jonka nyt kävin katsomassa oli understudy-esitys, joten tämä 11.7.24 miehitys oli seuraavanlainen:

Neumann: Taneli Läykki

Quuppa: Pekko Hirvonen

Olli Tulkki: Eve/Pepe

Pyry Smolander: Pete

Patrik Hvitsjö: Jonttu

Matleena Junttanen: Devil/Mariette

Sinikka Salminen: Nipan äiti/muita rooleja

Eppu Salminen: Nipan isä/muita rooleja

”Sinä olet Niemisen Pertti Porin Kuukkarista!”

Tämä tarina Dingosta kulkee siis Pertti ”Nipa” Neumannin kautta, siitä mistä lähdettiin ja mihin päädyttiin Dingon menestyksen vuosina. ”Freedom ja liberté!” ovat Neumannille tärkeitä, ja niitä hän lähteekin hakemaan maailman meriltä, melkoisen merimiesporukan mukana. Olli, Pyry, Patrik ja Pekko vetävät siis myös merimiesroolit. Se energia joka näistä merimiehistä lähtee heidän juostessaan yleisön eteen tanssimaan ja laulamaan Rio ohoi-kappaletta on aivan uskomaton! Siinä kohtaa katse on todellakin kiinnittynyt enemmän heihin, kuin Nipaan. Ja Eppu toimii tämän laivan jämäkkänä kapteenina: ”Kyllä teräskin taipuu, kun tarpeeks taivutetaan!”

Matkoilla ”Pertti Porista” kohtaa ensirakkautensa Marietten, jolta saa hyviä neuvoja elämään, mutta lopulta polte rinnassa on niin suuri, että hänen on palattava maihin, päästävä tekemään musiikkia ja esiintymään ihmisten eteen.

Poriin päästyään hän törmää upeaan ilmestykseen, rakkautensa kohteeseen, joka kuitenkin toteaa: ”Mä en tykkää julkkiksist.” Niin vain Devil kuitenkin lyö hynttyyt yhteen Nipan kanssa. On upeaa katseltavaa, miten herkkää Tanelin ja Matleenan välinen kemia on eri kohtauksissa.

Mutta siis, Neumann etsi itselleen bändiä. Ei, ei bändiä vaan kemiaa. Sitä hän löysikin Annikselta: kitaraan Jontun (Apassin, jolle tärkeintä on saada soittaa), rumpuihin Quupan (tuon ei-juurikaan-paikoillaan-olevan sähköjäniksen) sekä bassoon Even (Porin parhaan basistin). Myöhemmin mukaan otettiin kiippareihin Pete (tuo porukan outo lintu).

”Mulla on helvetin suuria suunnitelmia!” Näin Nipa sanoi muille jätkille, ja niitä suunnitelmiahan lähdettiin toteuttamaan, tavoittelemaan tähtiä. Alku aina hankalaa, vaan lähtihän se menestys sieltä nousemaan, ja sitä myöden mukaan liittyi myös manageri Lasse Norres. Hahmo, joka hetkittäin ärsyttääkin jostain syystä, mutta josta löytyy myös reilusti huumoria. Eppu Salminen on siinä roolissa erittäin toimiva, ja samat vitsit naurattavat joka kerta.

”Lähe ny liitää!”

Bändi menestyi hienosti, levymyynti oli hyvää ja keikkaa oli. Aina vaan ei kemiat riitä loppuun asti, ja koska porukkaan ei mahdu kahta kipparia, Eve lähtee bändistä, ja tilalle tulee Pepe. Bändi jatkaa levyjen tekoa ja keikkojakin, lopulta läheiset huolestuvat Nipasta eikä Devilkään saa olla rauhassa kotona. Tähän väliin onkin sopivaa antaa kehut Sinikka Salmisen esittämälle poliisille. Voi apua, koskaan ei tiedä mitä sen poliisin suusta tulee pihalle! Eli taatut naurut joka kerta tämänkin hahmon kohdalla, ainakin itselläni.

Vaan kaikki loppuu aikanaan, niin myös Dingon tarina. Erään keikan jälkeen Neumann ilmoittaa bändin lopettavan, ja Dingon tuhkimotarina tulee päätökseen.

Nipan mieli vetäisi taas merille, mutta tällä kertaa riittää kun sulkee silmät, niin kuulee taas mainingin ja näkee Siriuksen taivaalla. Elämä jatkuu.

Nyt kun tarinaa on avattu, kerron enemmän omia ajatuksia roolisuorituksista. Ensimmäisenä yleisenä huomiona se, kuinka laulutaitoista porukkaa nämä näyttelijät ovat. Hetkittäin tekee mieli jopa sulkea silmät, ja keskittyä vain kuuntelemaan laulua. Bändi ja näyttelijät vetävät hyvin yhteen, sovitukset toimivat ja niihin eläydytään.

Sitten hahmot, aloitetaan tietenkin Taneli Läykistä Nipana. En kestä! Olen nähnyt eri esiintyjiä Neumannin roolissa, ja Taneli nousi kyllä henkilökohtaiseksi suosikikseni heti kertaheitolla. Kuten tuon herkkyyden tuolla jo aiemmin mainitsin, se huokuu koko esityksen ajan vaikka kohtaukset olisivatkin voimakastunteisempia. Tanelilla on pehmeät ilmeet esiintyessään, ja tietyissä kohtauksissa oli hienoja omia lisäyksiä mukana. Ja tässä esityksessä ensimmäistä kertaa itsekin herkistyin esityksen loppupuolella, kun katselin Tanelin ilmeitä ja eläytymistä eräässä kohtauksessa.

Koska Taneli oli nyt Neumannina, niin Quuppana oli tällä kertaa Pekko Hirvonen. Hän olikin mulle ihan uusi tuttavuus lavalla, mutta hyvin mieluisa sellainen. Pekko on ilmeikäs kaveri, joka sopi hieman pihalla olevan Quupan rooliin todella hyvin. Loistavan paikkaajan on teatteri tähän rooliin saanut! Itse toivon näkeväni hänet lavalla joskus uudestaankin, joko tässä tai jossain muussa näytelmässä.

Sitten Olli Tulkki Evenä ja Pepenä. Wau. Vaikka Eve ja Pepe ovat hahmoina hyvin erilaisia, Olli vetää nämä molemmat roolit todella hienosti! Kerta kerralta hänen laulamansa Even lähtöbiisi menee syvemmälle, ja vastaavasti Pepen sympaattisuus nostaa päätään.

Patrik Hvitsjön Jonttu on mun mielestä voimakas hahmo esitettäväksi, ja Patrikin suoritus on erittäin toimiva. Hän todella eläytyy soittamismeininkiin kitara kädessään, soittajan eleineen kaikkineen.

Pyry Smolanderin esittämä Pete on mielestäni myös hyvin näyttelijälleen sopiva rooli. Pete on melkoisen mielenkiintoinen hahmo näkemyksineen maailmasta, ja Pyry hallitsee hommansa..myös niljakkaana musiikkiliikkeen myyjänä.

Matleena Junttanen sekä Mariettena että Devilinä on ihana. Hänellekin sopii molemmat roolit aivan loistavasti. Hän tuo hienosti esiin Marietten herkkyyden ja Devilin vahvan asenteen ja mielipiteet.

Eppu Salmisesta ja Sinikka Salmisesta jo mainitsinkin, mutta sanotaan heistä vielä se, että huomaa kuinka he ovat sisällä rooleissaan, onhan tämä jo kolmas kesä (kuin toki myös monella näistä muistakin esiintyjistä). Kaikki heidän esittämänsä roolit tulevat selkärangasta, ja silti tuntuu että joka kerta löytyy jotain uutta.

Tämä siis tosiaan understudy-miehitys, ja saman miehityksen voi nähdä vielä 15.8., muissa loppukesän esityksissä Neumannina esiintyy Saska Pulkkinen (odotan mielenkiinnolla näkeväni hänetkin tässä roolissa), ja Taneli sitten taas Quuppana (suositukset tästäkin vedosta).

Tähän vielä vähän tärkeitä, esitykseen liittyviä nimiä.

Esityksen käsikirjoitus: Kaisa Kuikkaniemi ja Otto Kanerva

Ohjaus: Otto Kanerva

Koreografi: Osku Heiskanen

Lavastus: Oskari Löytönen

Pukusuunnittelu: Elina Vättö

Kapellimestari: Antti Vauramo

Muusikot: Antti Vauramo/Jaakko Kiuru/Kalle Penttilä/Sampo Sundström/

Kim Wirzenius/Jari Heino/Timo Tolonen/Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari/Miika Perkiö

Ihanin Nipa.

Muistakaa, tärkeintä on FREEDOM, JA LIBERTÉ!

Niin, ja menkää katsomaan tämä loistava musikaali, aikaa on 17.8. asti!

Hopihopi, lippukaupoille siitä!

(Kuvat itse ottamiani, paitsi minun ja Taneli Läykin kuvan otti Pyry Smolander.)

Tampereen Työväen Teatteri: Poikabändi

Kävimme ystävien kanssa lauantaina 12.10.19 katsomassa Tampereen Työväen Teatterin (myöhemmin TTT) Poikabändi-musikaalikomedian. Sain oman lippuni pressilippuna, siitä iso kiitos TTT. <3 Kuten aiemminkin, olen jutellut esityksestä ystävieni kanssa. Paljon. Tällä kertaa tosin käytän myös heidän näkemyksiään tähän tekstiin (kursivoidut osat ovat heidän sanomisiaan).

(Kuva: Harri Hinkka/Tampereen Työväen Teatteri.)

Esityksen käsikirjoitus ja ohjaus on Heikki Syrjän ja Riku Suokkaan käsialaa. Sävellyksestä ovat vastanneet Risto Asikainen, Kristian Maukonen ja Pekka Siistonen. Sanoituspuolelta löytyy mainitut kolme säveltäjää ja lisäksi Heikki Syrjä, Ville Syrjä, Sana Mustonen sekä Juulia Haverinen.

Toiboys-rooleissa on seuraavat komistukset:
Gari = Jari Ahola
Matteus = Jon-Jon Geitel
Korppi = Lauri Mikkola
Seitti = Saska Pulkkinen
Juzzi = Jonas Saari

Muutama muu mainitsemisen arvoinen roolihenkilö:
Make = Samuli Muje
Kaarina, Garin äiti = Jaana Oravisto
Monica = Heidi Kiviharju
Ilpo = Aimo Räsänen
Jas Gripen = Verneri Lilja

(Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri.)

"Tervetuloa ToiBoys-factoryyn!"Mistä sitten on kyse? Vastaus on Toiboys, tuo kaikkien ysäripoikabändien esikuva Toijalasta. Bändi, josta löytyy jokaiselle jotakin. Tai joka suuhun jotakin, kuten totesimme.

Tämä tarina kertoo unelmista, unelmien tuhoutumisesta ja siitä, kuinka voi syntyä uusia unelmia. Ja siitä kovasta työstä, joita unelmien eteen täytyy tehdä. Poikabändin synty, nousu ja lasku. Ja ystävyyden voimalla uuteen nousuun! Tosiaan, kuten monessa muussakin tarinassa, myös Poikabändissä ystävien merkitys nousee vahvasti esiin.
Vaan onhan senyt m yönnettävä, että hetkittäin sitä tarinan syvällisempää merkitystä joutuu oikein etsimään, kun edessä on ryhmä kivannäköisiä, vähäpukeisia miehiä. Esitys on seksiä tihkuva, vatsalihakset hyppää silmille (ainakin meille eturivissä istuneille) ja herrojen hymyt uppoaa sieluun.

"Itse huomasin istuvani koko vajaan kolmetuntisen hymyssä suin (trimmatuilla, komeilla, hyvin laulavilla, puolialastomilla miehillähän ei ollut mitään tekemistä asian kanssa). Osa syynä saattoi olla myös se, että kuinka jätkät osasivat ottaa yleisönsä (kuten ysäripoikabändeillä oli tapana), suoraa ja kiusoittelevaa flirttiä silmästä silmään. Kiitos tästä Korpille. Huh, aivan kuin katsomossa olisi välillä lämpötila noussut."

Toiboys-roolihahmot ovat aivan ihania. Kuten jo aiemmin sanoin, jokaiselle jotakin. On söpöyttä ja karismaa, karskiutta ja herkkyyttä, kaikkea sopivassa suhteessa. Pojille annetaan tietyt roolit bändiin liittyessä, että jokainen voisi löytää samaistuttavan henkilön bändin jäsenistä, ne annetut roolit vaan eivät aivan kaikille heidän omiin luonteisiinsa alussa istu. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko tämä tosiaan ihan todellinen juttu sieltä ysärin ajoilta? Epäilen vahvasti, että on. Nykyään ei enää varmaan niinkään.

Jotain näistä hahmoista myös..

-Gari. Ihana kotiin palannut tuhlaajapoika, äidin oma kullannuppu. Hänellä on uskoa unelmiin, ja tekee töitä niiden eteen. Projektin alkuun saaja, joka lopulta luulee taas epäonnistuneensa.

-Matteus. Äitien unelmavävy, ainakin alussa. Kiltti kuin mikä, ja yhtä ujo. Niin sympaattinen. Mutta mikä muutos hänessä tapahtuukaan, kun vauhtiin pääsee!

-Korppi. Rocksielu,  jolla on oma tyyli. Rakastaa vahvasti, elää täysillä. Ensimmäistä kertaa lavalle tullessaan hän muistuttaa kovin erästä tunnettua muusikkoa..

-Seitti. Sinä suloisuus. Hassu, viaton hömppä jonka kykyihin ei meinata ensiksi uskoa ollenkaan, vaikka katsojille ne kyllä välittyvät heti ensimmäisissä harjoituksissa.

-Juzzi. Porukassa pitää aina olla herkkä maajussi, eikö vain? No, tässä teille on sellainen. Vähän on kyllä liikaa raha mielessä tällä miehellä, mutta annettakoon se anteeksi.

(Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri.)

Puvustuksesta ja muustakin rekvisiitasta täydet pinnat. Värit, keskijakaus, donitsikampaukset..se raidallinen collegepaita jossa oli kaksi nallea, itse muistan lapsuudesta samanlaisia kissojen ja koirien kuvilla.  Ja ne puolipaneelit seinissä..voih! Sekä latolavastus heinäpaaleineen. Ylipäätään lavasteiden käyttö oli todella sujuvaa, ja monipuolista. Välillä pienillä jutuilla tekee paljon, mutta mukana on kuitenkin myös massiivisuutta.

Erityismaininnan annamme myös Garin pikkutuhmalle äidille Kaarinalle. Mikä hahmo! Ja itse olin kovin onnellinen nähdessäni myös Aimo Räsäsen lavalla. Hänessä on sitä jotain!

Tapahtumat lavalla olivat hyvin moniulotteisia, aina ei tiennyt että minne päin lavaa olisi katsonut ja kenen toimintaan kiinnittänyt huomionsa.

"Se yllätti mut ihan täysi ja mite paljo siin oli pienii huumorikohtii mitkä tajus vast ku ne oli jo menny. Sekä se että miten paljon taustalla tapahtuu kans humoristii juttuja."

Esityksestä ei juurikaan löydy parannettavaa, paitsi ehkä pari seikkaa."Juzzin ääni ei tuntunut pääsevän oikeuksiin bändin biiseissä, tietäen millainen ääni Jonakselta lähtee." Ja oma harmitukseni on se, että olihan tuo nyt aivan liian lyhyt aika ihastella tuota viisikkoa lavalla.

Moniulotteisuus ja esityksen kesto saivatkin miettiämään, että ehkäpä tämä täytyisi tulla katsomaan toisenkin kerran. Sitten muistaisi jotkut mahtavat lausahduksetkin paremmin.

(Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri.)

Loput kommentit ja ajatukset jätän omaan päähäni ja tietokoneen tiedostoihin, etten paljasta esityksestä liikaa. Sen vain sanon, sekä omasta että ystävieni puolesta, että jos vähänkään ysäriverta virtaa suonissa, tämä esitys uppoaa täysillä. Kiitos vielä TTT. Tsuh tsuh!

Helsingin Kaupunginteatteri: Pieni merenneito

Kävimme ystävän kanssa viikko sitten katsomassa Helsingin kaupunginteatterin (myöhemmin HKT) uuden, upean esityksen: Pienen merenneidon. Liput esitykseen saimme yhteistyölippuina, iso kiitos siitä. Oli pakko antaa itselle aikaa sulatella näkemäänsä, niin upeaa se oli, että nyt vasta voi kirjoittaa. Tarina on pohjimmiltaan varmaan monille tuttu, joten en juonta en kummemmin tähän avaa, vaan keskityn enemmän siihen, mitä lavalla näin.

(Kuva HKT/Robert Seger.)

HKT:n version Pienestä merenneidosta ohjasi siis Samuel Harjanne, joka on jo aiemmin näyttänyt kyntensä muun muassa Kinky bootsin parissa. Käännöksen tekivät Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila (laulut), ja sanoisin että loistavasti onnistuttu. En tiedä mitä hehkuttaisin eniten, onnistunutta ohjausta ja esityksen rakentajatiimiä, vai näyttelijöiden työskentelyä. Jokaisella tekijällä on tässä ollut oma panoksensa, ja kaikista niistä on tämä teos syntynyt.

Rooleissa nähdään seuraavat näyttelijät:
Ariel: Sonja Pajunoja
Prinssi Erik: Martti Manninen
Kuningas Triton: Mikko Vihma
Erikin holhooja Yrjö: Matti Olavi Ranin
Skuutti-lokki: Tuukka Leppänen
Pärsky-kala: Lenni Kallela (meidän näkemässä esityksessä), Samuel Vihma, Valo Eklund, Alek Pèrez Lahtinen
Sebastian-rapu: Tero Koponen
Ursula: Sanna Saarijärvi (meidän näkemässä esityksessä Ursulaa näytteli Annamaria Karhulahti)
Kiero: Paavo Kääriäinen
Liero: Antti Timonen

(Kuva HKT/Robert Seger.)

Luulin jo nähneeni parasta teatteria, mitä voi nähdä, mutta koettuani HKT:n Pienen merenneidon tiesin olleeni väärässä. Puvustus, lavastus, suomennos..ohjaus, näyttelijöiden työ, taustatyö..kaikki! Kokonaisuus oli aivan päätä huimaava, alusta lähtien isoa WOW-efektiä.
Miten saadaankaan luotua teatterin lavalle sellainen vedenalainen maailma, mikä esityksen aikana oli (tai siis, tiedän kyllä miten, mutta pysyköön teatterin taika, eikä kerrota kaikkea). Tämä pesi jopa Lontoossa nähdyt musikaalit monipuolisuudellaan sekä nykyaikaisuudellaan. Osansa fiiliksestä tekee toki myös se, että tämä on niitä oman sukupolveni Disney-tarinoita.

(Kuva HKT/Robert Seger.)

Voisin mainita jokaisen lavalla olleen näyttelijän ja asian erikseen, mutta ei tätä jaksaisi kukaan silloin lukea, joten mainitsen tähän muutaman oman suosikin:
Eniten hehkutan Ursulaa. Toteutus oli aivan loistava, jossain kohdin suorastaan säikäyttävä. Parasta oli Ursulan sanallinen anti, sekä se miten tämäkin hahmo oli tuotu nykyaikaan "bodilängvitsineen" kaikkineen. Upeaa, upeaa, upeaa. Lonkerotyöskentelykin täys kymppi.
Toinen esityksessä paljon hymyilyttänyt sana, mihin jouduin jo hieman kysymään apuakin, oli Skuutin käyttämä tuiskurustikka. Tuo täytyy jatkossa muistaa. Lisäksi Pärsky on mainittava. Niin hauskasti toteutettu, ja Pärskyn ihastus Arieliin on jotain todella suloista.
Jää syvyyksiin-kohtaus oli ehkäpä kaikista paras. Kaikki ne lavalla olleet merenelävät, niin pienet kuin isot. Rausku, oih! Ja se meno ja meininki oli juuri sitä, mistä itse eniten tykkään: värejä, hauskanpitoa, paljon tanssia ja laulua.

(Kuva HKT/Robert Seger.)

Mietin ja etsin esityksistä mielelläni aina teemoja, ja tässäkin niitä tuntui riittävän. Oman identiteetin etsiminen ja saavuttaminen, toisen valintojen hyväksyminen, rakkaus, rohkeus tehdä asiat niinkuin kokee oikeaksi. Ja nämä eivät näkyneet vain "teema per hahmo", vaan useampaan hahmoon sopi useampi teema. Nykypäivään osuvia teemoja, vaikka tarina taustalla on jo 182-vuotias.

En voi muuta kuin täydestä sydämestäni tätäkin esitystä suositella, ja toivon että pääsen itsekin vielä näkemään tämän toistamiseen. Kiitos HKT.

Ajatuksia kirjasta "Saara & Laura Huhta: Uuden kaavan mukaan - Ompele moderni mallisto"

Sain WSOY:lta arvostelukappaleen Namedin tuoreesta kirjasta Uuden kaavan mukaan - Ompele moderni mallisto. Kyseinen kirja on aiemmin ilmestynyt englanniksi nimellä Breaking the pattern - A modern way to sew, ja nyt siitä tuli suomenkielinen painos. Onneksi niin, itselleni ompelukieli on ainakin vielä sujuvampaa suomeksi.

(Kuva by minä.)

Mikä on Named? Named on kahden siskoksen, Saara ja Laura Huhdan, vuonna 2013 perustama kaavamerkki. Näiden vuosien aikana heiltä on tullut yhdeksän kaavamallistoa ja yli sata erilaista kaavaa. Kotisivujensa infosivulla he sanovat näin: "..se on oppimista, rakkautta luomiseen ja onnistumisen iloa!" Aika hienosti sanottu. Heidän tavoitteenaan on ompeluharrastuksen edistäminen ja sen tekeminen kiinnostavaksi mahdollisimman monelle. Sanoisin, että tämä kirja on siinä todella hyvä työkalu.

Sitten itse kirjasta. Kirja on tiukka 192-sivuinen tieto- ja ohjepaketti, ja sen mukana tulee kaavat 10 eri tuotteeseen. Kaavat ovat kuitenkin muokattavissa, ja ohjeet näihin muokkauksiin ovat kirjassa. Muokkauksien kera eri versioita saa tehtyä jopa 50, joista kirjasta löytyy 20 erilaista. Wau. Tämä jos mikä on asiakaspalvelua paperin muodossa.

Kirjassa on ohjeet ihan alusta alkaen, että mitä kaikkea tarvikkeita ompelemisessa kannattaa olla, mutta näistä vasta-alkajan ohjeista huolimatta kirja sopii mielestäni myös sellaiselle, joka on ommellut enemmänkin. Aina voi tulla jotain pientä uutta, jota ei olekaan tullut aiemmin miettineeksi. Perusohjeissa oli ainakin itselleni monta sellaista juttua, joissa olen usein ennen oikonut, mutta nyt kun luki että miksi mitäkin kannattaisi tehdä, saatanpa tästä lähin seurata ohjeita.

Se mistä pidän todella paljon tässä kirjassa, on havainnollistavat kuvat. Niin tieto-osion kuin ompeluohjeidenkin puolella. Esimerkiksi kaavamuutokset-kappale aukeaa kuvien kautta paljon paremmin, kuin pelkästä tekstistä. Ompeluohjeissa on myös kankaan eri puolet merkitty eri värein, helpottaa hahmottamista paljon. Se vinkki jota itse aion ensimmäiseksi kokeilla, on kaavojen pilkkominen. On paljon pieniä kankaan paloja, joita tässä ompelutavassa voi hyödyntää, ja usein tällä tavalla tehdyt ovat näyttävän näköisiä.

Erityisen iso plussa kaava-arkeista, joita löytyy kuusi kappaletta. Mielestäni ne ovat selkeitä, ei ole ympätty liikaa viivoja yhteen kohtaan ja on käytetty eri värejä. Parasta kaavoissa on kuitenkin erilaisten viivojen käyttämien eri kokojen kohdalla. Huomattavasti helpompaa seurata oman koon viivaa.

Mitä minä vielä tästä sanoisin. Suosittelen kirjaa kaikille ompelun ystäville, jotka haluavat jonkinlaiset pohjakaavat, joista lähteä muotoilemaan oman näköisiä vaatteita (ja laukkuja). Itselläni pari muuta projektia odottamassa, mutta niiden jälkeen näiden kaavojen pariin. Ainakin Ruska solmumekkona (tai paitana) ja tunikana, lisäksi Sade-paita sekä Rae-housut kiinnostelevat kovasti.

Kiitos WSOY:lle tästä kirjasta!

Ajatuksia kirjasta "Marja Kihlström: Iso O - Harjoituskirja"..

Sain tovi takaperin luettavakseni Marja Kihlströmin uusimman teoksen: Iso O - Harjoituskirja. Se on itsenäinen jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle Iso O - Matkaopas huipulle-kirjalle, josta myös kerroin täällä blogissani.

Kuten viimeksi, kerronpa nytkin ensin hieman taustaa kirjoittajasta: Marja Kihlström on Helsingissä vastaanottoaan pitävä erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) sekä Puhu muru-blogia ja nykyään myös samannimistä podcastia tekevä ahkera moniosaaja. Iso O - Harjoituskirja on hänen kolmas kirjansa. Vuonna 2017 ilmestyi kirja nimeltä Pannaan menemään - Kaksi tarinaa rakkaudesta, yhdessä Sami Minkkisen kanssa. Ja viime vuonna tosiaan tuo Iso O - Matkaopas huipulle. Ahkera tahti! Kihlströmin omilta kotisivuilta löytyy enemmän tietoa hänen taustoistaan ja elämästään, ja lisäksi Puhu murun löytää myös Facebookista ja Instagramista.

(Kuva itse ottamani.)

Sitten itse kirjaan. Kuten jo totesin ja kuten kirjassakin todetaan, se on itsenäinen jatko-osa edelliselle, eli tämän harjoituskirjan lukeminen ei vaadi matkaoppaan lukemista. Tässä on samoja teemoja, taisipa joku harjoituskin olla sama tai ainakin hyvin samankaltainen.
Kirja on kokonaisuutena selkeä, ja menee aihe aiheelta eteenpäin ja syvemmälle. Kannattaa siis lukea järjestyksessä etukannesta aloittaen, ja antaa aiheiden viedä mennessään.

Kirjassa on mielestäni sopivasti sekä pohdintaa vaativia, että ihan fyysisiäkin harjoituksia. Ja hyvä että nimenomaan alkaa niillä pohdiskelevilla harjoituksilla, joissa mietitään kuka ja millainen nainen minä olen, ja mitä minä haluan.
Sitten kun mietitään millaista nykyaika on: some some some, konsolipelit, netti sitä ja netti tätä. Tämäkin oli yksi kirjan teemoista, ja asia jota aina aika ajoin on tullutkin pohdittua. Muistetaan huomioida toisiamme enemmän, kuin niitä elektronisia laitteita, eikös?
Toki myös kumppanille on oma osio kirjassa luettavaksi, jonka toki tätä varten luin myös. Sekin on monipuolinen, teoriaa ja tekemisen meininkiä sopivasti sekoitettuna.

Kaiken kaikkiaan päällimmäiseksi ajatukseksi tästä kirjasta jäi se, että tärkeintä on kunnioitus, sekä itsensä että mahdollisen kumppanin. Ja myös se, että ensin täytyy itse tuntea itsensä ja omat tarpeensa, ennen kuin voi neuvoa toista.
Lopuksi haluan sanoa kaikille meille: Rohkeasti omalle ja yhteiselle matkalle harjoitusten pariin!

Hyväksy itsesi, hyväksy muut - Kinky boots

Helsingin Kaupunginteatterin tuorein musikaali-iloittelu Kinky boots on todellinen potin räjäyttäjä! Kävin katsomassa esityksen viikko sitten, ja joka päivä jokin osa tuosta mahtavasta spektaakkelista on palannut mieleeni. Niin lauluista, kuin musikaalin syvästä sanomastakin.

 

Sinulle joka et ole vielä Kinky bootsiin missään mediassa törmännyt, taikka sitä nähnyt, sanon nämä sanat: Mene! Katso! Nauti! 💗 Ja tee se avoimella mielellä ja täydellä sydämellä. Itse olin jo etukäteen varma, että tulen nauttimaan (kuten tapanani musikaaleissa on), mutta että näin paljon! Totesin itsekseni että minä todella kaipaan musikaalilta menoa ja meininkiä, räiskyvyyttä ja iloisuutta, energiaa! Ja sitä on nyt tarjolla.

 

(Kuva itse ottamani.)

 

Kinky bootsin juoni on seuraavanlainen:

Northamptonissa asuvan nuoren miehen, Charlie Pricen (Petrus Kähkönen) isä kuolee, ja jättää tälle perinnöksi vanhan kenkätehtaan. Tehdas on konkurssin partaalla, ja Charlie on jo muuttanut Lontooseen kihlattunsa kanssa. Hän ei tiedä mitä tekisi tehtaan kanssa, ja onkin valmis antamaan periksi. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan.

Eräänä iltana Charlie näkee sivukujalla joukon miehiä piirittävän naista, ja menee tämän avuksi. Tämä nainen on Lola (Lauri Mikkola), eikä lainkaan avuton, sillä siviiliminältään hän on Simon, loistava drag-artisti. Lola valittaa Charlielle, kuinka korkokengät eivät tahdo kestää mitään. Ei roistojen pieksemistä, ei hänen ja muiden drag-artistien painoa. Tästä Charlie saa idean. Mitä jos Pricen kenkätehdas uudistuisi, ja alkaisikin tehdä kenkiä drag-artisteille? Lola saisi toimia suunnittelijana.

 

Lolan pukuhuoneessa. (Mirka Kleemola/HKT)

 

Lola ja Lolan enkelit. (Mirka Kleemola/HKT)

 

Tästä alkaa hieno yhteistyö, jossa Pricen hieman vanhanaikainen tehdas ja sen työntekijät joutuvat uuden eteen Lolan tullessa tehtaalle. Eikä hän suinkaan tule yksin, vaan hänellä on omat enkelinsä mukanaan. Ompelukoneet alkavat laulaa kun uusia värikkäitä nahkakappaleita muotoillaan kengiksi, ja sanansäilä viuhuu samaa vauhtia kun kaikki eivät meinaa Lolaa ja tämän taiteellista olemusta sulattaa. Otetaan esityksen aikana yksi nyrkkeilymatsikin, mutta kuka ja ketä vastaan?

Viimein kenkämallisto alkaa olla valmis, ja Charlie, Lola enkeleineen ja tehtaan väkeä ovat lähdössä Milanoon esittelemään kenkiä. Matkaan mahtuu kuitenkin mutkia, muiden ajatellessa Charlien vaativan liikoja. Lopulta Charlie lähtee matkaan kolmistaan työntekijänsä (ja uuden tyttöystävänsä?, entisen kihlauksen purkauduttua) Laurenin (Anna Victoria Eriksson) sekä niin sanotun neuvonantajansa Georgen (Joachim Wigelius) kanssa. Kauan odotettu muotinäytös alkaa, ja lopulta kaikki sujuu kuitenkin hyvin.

 

Lontoosta Milanoon. (Mirka Kleemola/HKT)

 

Tällä kertaa juoni vain näin karkeasti, menemättä kovin pieniin yksityiskohtiin. Paljon tarkemminkin voisin kirjoittaa ja kertoa, mutta haluan että sinulle joka tämän luet, mahdollisesti heräisi mielenkiinto mennä katsomaan Kinky boots ja olisihan se nyt aika ikävää jos kaiken jo tietäisit.

 

En löydä mitään pahaa sanottavaa tästä esityksestä. Roolisuoritukset, laulut, puvut..WAU! Jalka kyllä vipatti, ja seisomataputuksiin täytyi lopettaa. Olisi mielenkiintoista päästä joskus näkemään, miten tämä on muualla maailmalla vedetty. Ja tämä HKT:n versiokin täytyy vähintään toisen kerran nähdä. Onnekkaat te, jotka olette nyt jo käyneet useasti katsomassa! Täytyisi varmaan myös alkuperäinen elokuvaversio etsiä käsiinsä.

 

Ensimmäinen pari uunista ulos. (Mirka Kleemola/HKT)

 

Käsiohjelmaakin on tullut esityksen jälkeen monesti selattua, ja sieltä voisin poimintona ottaa "Lolan kuuden askeleen ohjelman:"

1. Sä reilu oo

2. Käy koulusi

3. Hyväksy itses, niin sä hyväksyt muut

4. Muista rakastaa

5. Usko itseesi

6. Kun sydämesi aukee muuttuu maailmasi

..mielestäni erittäin hienoja elämänohjeita, ihan meille jokaiselle.

 

Kiitos Helsingin kaupunginteatterille lipuista, kiitos Samuel Harjanteelle ohjaamisesta, ja kiitos koko Kinky bootsin tekijäporukalle, niin lavalla kuin taustalla. Tämä esitys on rakkautta.

 

Lolan enkelit. (Mirka Kleemola/HKT)

Ajatuksia kirjasta "Marja Kihlström: Iso O - matkaopas huipulle"..

Sain siis luettavakseni ja esiteltäväkseni Marja Kihlströmin kirjan Iso O - matkaopas huipulle. Kirja on ollut luettuna jo tovin, piti vain vähän miettiä millä tavalla esittelisin kirjaa. Lukiessani tein alkuun muistiinpanoja ajatuksella että tästä haluan kirjoittaa blogiin, ja tästä, ja tästä, mutta sitten tajusin että eihän tästä nyt ihan kirjareferaatti tarvitse tulla vaan pieni esittely, joka mahdollisesti herättäisi tämän tekstin lukijan mielenkiinnon lukemaan kyseinen kirja itse.

(Kuva minun ottamani.)

 

Vaan kuka on kirjan kirjoittaja, Marja Kihlström? Hän on Sexpo-säätiössä vastaanottoa pitävä, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja Puhu muru-blogia kirjoittava suomalainen nainen. Iso O - matkaopas huipulle on hänen toinen kirjansa, aiemmin hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Pannaan menemään - Kaksi tarinaa rakkaudesta yhdessä Sami Minkkisen kanssa. Kihlströmin omilta kotisivuiltaan löytyy enemmän tietoa hänen taustoistaan ja elämästään. Lisäksi Puhu murun löytää myös Facebookista ja Instagramista.

(Kuva Marja Kihlströmin kotisivuilta.)

 

Sitten itse kirjasta. Se ilmestyi tämän vuoden maaliskuun lopulla, kustantajana Kosmos. En muista missä päin sosiaalista mediaa näin siitä kuva ensimmäisen kerran, mutta sen muistan että heti tuli into lukea se. Olen iloinen että voin nyt jakaa ajatuksiani siitä teillekin.

Kirjalla on miellyttävä pelkistetty ulkomuoto, pinkkiä ja kultaa väritykseltään. Ihanan tyttömäinen, ja aiheeseen sopiva. Onhan orgasmi silkkaa kultaa ilmaantuessaan.
Kuten kirjan nimikin sanoo, tämän kirjan on tarkoitus olla matkaopas. Sisällysluettelosta jo huomaa, miten aihetta käsitellään aste asteelta eteenpäin. Ja mielestäni tämä kirja nimenomaan täytyy lukea järjestyksessä, ei pomppien aiheesta toiseen. Sehän menettäisi silloin merkityksensä.

(Photo by Tyler Nix on Unsplash)

Naisen orgasmia ja sen saamista käsitellään kirjassa monin eri tavoin. Aiheita ovat esimerkiksi oman itsetunnon merkitys, teeskennellyt orgasmit ja niiden vaikutus, orgasmivaikeudet ja suorituspaineet, seksifantasiat ja -lelut, itsetyydytys, sekä seksi ja orgasmi kumppanin kanssa. Nämä vain muutamia mainitakseni. Onpa kirjassa myös oma osionsa kumppanille luettavaksi, toki kumppanikin voi lukea kirjan kokonaan niin halutessaan.

Näitä kirjan aiheita on lähestytty hellävaroen, mutta varmalla ja ammattimaisella otteella. Huomaa että kirjoittaja tietää mistä puhuu ja tietää mitä tekee. Kirja on todella asiapohjainen, mutta kyllä jotkut lauseet saivat myös naurahtamaan ääneen. Hienon lisän kirjaan tuovat ihmisten omat lainaukset elävästä elämästä. Olipa siellä yksi sellainenkin, joka olisi voinut olla kuin omasta suustani.

Yksi kirjan hienous on sen erilaiset tehtävät, kirjan kappaleiden lopussa on pieniä pohdittavaksi tarkoitettuja kysymyksiä. Lisäksi kirjan lopussa on muutama liite, esimerkiksi seksuaalihistoriakysely. Löytyypä kirjasta myös kosketusharjoituskin parin kanssa yhdessä tehtäväksi.

(Photo by Dani Vivanco on Unsplash)

Kenellekö sitten suosittelisin kyseistä kirjaa luettavaksi? Ihan kaikille (aikuisille, miksei tarpeeksi kypsille nuorillekin). Kirja voi olla apu omaan kadoksissa olevaan orgasmiin tai seksuaalisuuteen, se voi olla piristys parisuhteeseen, tai keino ymmärtää kumppania paremmin. Kirja sopii varmasti opiskelijaryhmille ja ammattilaistenkin luettavaksi. Kaikille joita aihe vähänkään kiinnostaa tai koskettaa. Kirjan voi hankkia täältä: Kosmoskauppa.

 

Kiitos tästä mahdollisuudesta lukea tämä kirja, ja toivottavasti tämä teksti herättää edes yhden ihmisen mielenkiinnon kyseistä kirjaa kohti. Ja saa kysyä, vastaan kyllä. Tämä aihepiiri on itsestäni todella mielenkiintoinen.

Rakkautta ilmassa..

Eli tekstiä Helsingin kaupunginteatterin näytelmästä Rakastunut Shakespeare.
Alkuperäiskäsikirjoitus on Marc Normanin ja Tom Stoppardin, näyttämösovitus Lee Hallin ja musiikki Paddy Cunneenin. Helsingin kaupunginteatteriin näytelmän ohjasi Kari Arffman, suomennos on Reita Lounatvuoren. Näytelmän suomenkielinen kantaesitys oli 25.1.2018, ja esitykset jatkuvat 19.5.2018 asti. Itse näin tämän näytelmän vapaalipulla, siitä taas isot kiitokset HKT:lle. Tässä jutussa käytetyt valokuvat löytyvät heidän kuvapankistaan ja kuvaajana on ollut Tapio Vanhatalo.

(Will Shakespeare/Heikki Ranta. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

 

Itselläni ei ollut tähän kyseiseen tarinaan ennalta mitään kosketuspintaa, en siis ole nähnyt vuoden 1998 samannimistä elokuvaa. Ystäväni mukaan tämä näytelmä menee hyvin elokuvan mukaisesti, itselläni on aikeissa katsoa tuo elokuva tässä piakkoin. Mutta asiaan.
Voisin todeta lyhyesti ja ytimekkäästi: rakastuin. Rakastuin rakastuneeseen Shakespeareen. Näytelmään, ja hahmoon. Voi, mikä ihana romanttinen retku tuo Heikki Rannan näyttelemä William Shakespeare tässä onkaan! 💖 Vaikkakin hän oman luovuutensa ollessa hukassa tukeutuukin ystävänsä Kit Marlowen (Tuukka Leppänen) apuun, ja hurmaa neitoa aluksi tämän sanoilla. Ah, olisipa ihana kuulla sellaista lepertelyä..vaikkakin juuri pari päivää sitten totesin, että ehkä se tosielämässä olisi hieman liian siirappista moinen. Siksipä on hyvä, että sitä voi mennä kuuntelemaan teatteriin.

(Kit Marlowe/Tuukka Leppänen. Will Shakespeare/Heikki Ranta. Kuvat: Tapio Vanhatalo.)

Hahmoja kun ajattelee, niin mielestäni näyttelijävalinnat ovat osuneet hyvin nappiin hahmojen kohdalla. Heikin pehmeät piirteet sopivat Williin täydellisesti, Tuukan vilkkusilmät taas Kitin vilkkaaseen luonteeseen. Ja se mitä näyttelijöillä ei luonnostaan ole, lisätään puvustuksen ja maskeerauksen avulla. Mainittakoon nyt esimerkiksi viiksien määrä..eritoten Petrus Kähkösen näyttelemän Burbagen naamakarvoitus, sekä Miila Virtasen Thomas Kent-viikset. Voi että! Ja puvustushan oli aivan ihana. Ne naisten mekot ja hameet..kauniita, niin kauniita.

(Fennyman/Rauho Ahonen, Will Shakespeare/Heikki Ranta ja Thomas Kent/Miila Virtanen. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Miila tekee erittäin hienon suorituksen tuplaroolissaan Viola de Lessepsinä ja Thomas Kentinä. Tuon ajan naisilla on varmasti ollut ajoittain hankalaa toteuttaa unelmiaan, kun oma sukupuoli on ollut esteenä. Onneksi nykyään on paremmin.
Helena Haaranen kuningatar Elisabeth I:nä on myös loistava. Hahmo on melko velmu, ollakseen maan hallitsija. Tai ehkä juuri siksi. Ja ulkoisesti hän toi mieleen Ihmemaastakin tutun Herttakuningattaren, tullessaan ensimmäistä kertaa lavalle.

(Kuningatar Elisabeth I/Helena Haaranen. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Ja se Petruksen Burbage, se on mainio. Tämän vaatetus, se vihreä puku on oudolla tavalla aivan ihana. Ja vastakohtana alkupuolen..noh, epävaatetus. Melkoinen näky silmille.
Ja kuten aina, Kari Mattila ja Rauno Ahonen tuovat katsojalle hyvän mielen näyttelijäntaidoillaan. Heitä on todella ilo katsoa ja kuunnella. Muita näyttelijöitä tietenkään väheksymättä, mutta tottahan se että jotkut vain osuvat enemmän omaan silmään.
Ensembleä kehun myös taas, eritoten kapakan ilotyttöjä. Ihan toivat mieleen Les Miserablesin satamanaiset, hyvällä tavalla.

(Burbage/Petrus Kähkönen. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Tämä näytelmä tarjoaa suuria haaveita, intohimoisia tunteita ja ronskiakin huumoria, kaikkea sopivana sekoituksena. Willin ja Thomaksen ensimmäinen suudelma Romeon ja Julian harjoituksissa sai aikaan melkoisen "ohhoh"-reaktion itsessäkin. Siinä oli kiihkoa!
Ja useampi hyvä one-liner näytelmästä löytyi myös, pari näistä Mattilan esittämän Ned Alleynin suusta. Mainittakoon esimerkiksi hänen lausahduksensa Burbagelle: "Pukuvaraston pieru". Noh, onhan se vähän sellainen vaatteilla koreileva hahmo se.
Ihana, mieltä lämmittävä hetki oli myös Matti Rasilan Wabash-hahmon hetki teatterin lavalla. Enpä kerro siitä sen enempää, ettei yllätysmomentti katoa.

 

 (Viola de Lesseps/Miila Virtanen ja Will Shakespeare/Heikki Ranta. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Tämähän oli itseasiassa nyt jo toinen puhenäytelmä lyhyen ajan sisään, vieläpä tämän vuoden puolella. Ja tykkäsin, eikun, rakastin. Suosittelen kovasti romantiikasta tykkääville, niille ketkä pitävät tuosta elokuvasta ja/tai Shakespearen tuotannosta, tai niille jotka haluavat hypätä hetkeeksi muinaiseen Lontooseen. Iso peukku ja monta, monta sydäntä. Taas jaksaa uskoa rakkauteen. Kiitos HKT.

Kuin ensimmäistä päivää..

Kävin pitkästä aikaa teatterissa, tällä kertaa oli vuorossa Hämeenlinnan teatteri ja siellä näytelmä Kuin ensimmäistä päivää, tässä nyt siitä kirjoitusta. Näimme näytelmän vapaalipuilla, kiitos siitä. Näytelmän on käsikirjoittanut Anna Krogerus ja ohjannut Pekka Heikkinen, ensi-ilta oli 10.2.2018. Rooleissa ovat Aleksi Aromaa, Lotta Huitti, Maiju-Riina Huttunen, Emppu Jurvanen, Katariina Kuisma-Syrjä, Matti Leino, Maksim Pavlenko, Birgitta Putkonen, Sinikka Salminen, Lasse Sandberg, Jarkko Tiainen, sekä erästä roolia vuorottelevat Saimi Penttilä/ Sofia Kynsilehto. Heistä monella onkin taas useampi rooli, joista he suoriutuvat hienosti.

Lepolan hoitokodin väki.

(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi ollut katsomassa niin sanotusti pelkkää puheteatteria. Tämän näytelmän jälkeen aloin miettiä, että pitäisi varmaan käydä niitäkin katsomassa useammin. Olin todella vaikuttunut näkemästäni! Onko se tässä tapauksessa sitten eniten käsikirjoittajan onnistunut käsikirjoitus, ohjaajan taidokas ohjaus vai näyttelijöiden loistavat suoritukset mikä sen teki (luultavastikin näiden plus kaiken muun summa), mutta jokin sen teki. Ehkä se, että näytelmän aihe/aiheet ovat todella elävästä elämästä löytyviä, ja osittain myös hyvin lähelle itseä tulevia. Pohjatyöt on tehty hyvin, ja se kyllä näkyy.

Lepolan hoitokoti toivottaa tervetulleeksi

Näytelmä kertoo siis Lepolan hoitokodin arjesta. Sen asukkaista ja työntekijöistä, heidän elämistään ja heidän välisistä suhteistaan. Itsekin palvelutaloissa jonkin verran työskennelleenä Lepolan hoitokodin arki tuntui tutulta. On kiire, ehditään tehdä vain välttämättömin ja toivotaan että voisipa asiat olla paremmin. Sijaisia ei saada ja työntekijät joustavat minkä voivat. Jos voivat, senkin saimme erään roolihahmon myötä nähdä. Ensin luvataan yhtä ja sitten tehdään toista, näitä tällaisia ihmisiä kyllä riittää oikeastikin. Maiju-Riina Huttusen Minna-hahmo oli juuri tällainen tosielämän huithapeli, joka hieman huolettomasti suhtautuu kaikkeen elämässään. Sitten kun saadaan lisäkäsiä taloon eli sivarit Mara (Aleksi Aromaa) ja Kaide (Maksim Pavlenko), heidät laitetaan pelkkiin "paskahommiin", vaikka heitä voitaisiin hyödyntää myös esimerkiksi asukkaiden ulkoilussa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Olihan siellä toki Kaiden taidepaja mukana, hienoa nykytanssia joka ei tosin ehkä kaikkiin asukkaisiin ihan uponnut.

Adam ja Taimi tapaavat ensimmäistä kertaa.

(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

 

Lepolan hoitokotiin saadaan työkokeiluun myös maahanmuuttaja, Adam, jota esittää Matti Leino. Hän esitti tätä roolia itseasiassa jo toista kertaa, siltikin pisteet hänelle "huonon suomen kielen" opettelusta. Siinäkin oikeita otteita elämästä, kun Adam saapuukin Lepolaan mukanaan ystäviään, jotka myös tarvitsisivat töitä. Kulttuurien välisiä eroja on osattu kuvata todenmukaisesti, kuitenkaan loukkaamatta ketään.
Lotta Huitin esittämä Seikku (hoitokodin johtaja) on myös hyvin todellinen kuvaus siitä, miten jotkut korkeammalla pallilla istuvat toimivat. Ohjeita ja vaatimuksia syydetään alaisille, ja monet niistä ovat hankalia toteuttaa työn ohella. Itse sitten käydään töissä minuuttiaikataululla eikä jousteta. Alkoholin vaikutuksen alaisena sitten kyllä avaudutaan kaikesta. (Mahtava kuvaus suomalaisesta baarikäyttäytymisestä/pikkujouluista!)

Ritva, Adam ja tämän ystävät.

(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

Siinä kaikkien ohjeiden seassa sitten jo mainitut työntekijät sekä Katariina Kuisma-Syrjän roolihahmo Ritva yrittävät selviytyä työpäivistään. Ah, tämä Ritvan rooli ja Katariinan suoriutuminen siitä. Bravissimo! Hän on koko elämänsä ollut kiltti ja huolehtivainen, niin äitinä kuin työntekijänä. Vaan vähitellen hänelle alkaa riittää, ja sen tulevat kaikki huomaamaan..
Emppu Jurvanen esittää Ritvan kehitysvammaista poikaa Arvoa, joka näytelmän alussa muuttaa äidin luota ryhmäkotiin asumaan. Kun Ritva ei sovitusti pääsekään Arvon luo vierailulle vaan tämä tuleekin käymään Lepolaan, tämän kiukkuinen huuto "Paska petturi!" on myös kovin tuttua ja muistoja elämästä itsellekin. Ei juuri noilla sanoilla, mutta se tunne joka tästäkin hahmosta välittyi katsomoon, oli tuttua. Kun tunteet tulevat, ne tulevat täysillä.

"Laita se koje päälle!"

Kun nyt on työntekijät esitelty, esittelen myös asukkaat: vähiten lava-aikaa saa Rouva Laitinen, joka jääkin etäisimmäksi hahmoksi. Ymmärrettävistä syistä. Sitten on Unto-herra (Lasse Sandberg), jolle se oma maailma saattaa olla parempi, kuin hoitokodin maailma. Tämä oli Adamin näkemys Unton harhoista, ja mielestäni hienosti sanottu.
Olipa mukana eräs ihana pariskuntakin, Martta (Birgitta Putkonen) ja Toivo (Jarkko Tiainen). Voih, sitä heidän välistä suhdettaan! Noin 50 vuotta aviossa, ja sitä piikittelyn määrää. Joka kerta kun Martta käski Toivon pistää (kuulo)kojeen päälle kun tällä on asiaa, nauratti.  Ja Toivo se piti hoitokodin kurissa ja järjestyksessä, myös yöllä. Ja se heidän suudelmansa, niin rakastava.

Martta, Toivo, Ritva, Unto ja Adam.

Keskustelua siitä, kenen maailma on kenellekin parempi.

(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

 

 Kaikista asukkaista ihanin oli Taimi (Sinikka Salminen). Voi, olisinpa itse vanhempana kuin hän. Vallaton ja kuriton, edelleen oli pilkettä silmäkulmassa ja silti samaan aikaan kaikista välittävä ihminen. Kokemusten tuomaa elämänrikkautta oli paljon, ja se näkyi. Sellainen "ihmistenlukija", jos niin voisi sanoa. Tiesi, mitä kukakin tarvitsi milloinkin, olivat ne sitten sanoja tai tekoja. Kuten se kossupullo siellä piirongin laatikossa. "Otahan toinenkin hömpsy. Ja kolmas. Ja kerta kiellon päälle."

Kossu, Taimi ja Ritva.

(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

 
"Seis! Tässä menee minun rajani!"

Tuo lause otsikko luki Ritvan löytämässä esitteessä, jossa oli ohjeita työhyvinvoinnin parantamiseen. Yksi tärkeä pointti oli omien rajojen tunnistaminen, ja tunnustaminen. Todella tärkeä neuvo oikeaankin elämään.

Näytelmän toinen puolisko oli ehdottomasti vaikuttavampi, ja tunteisiin menevämpi. Omilla kasvoilla kyyneleet alkoivat virrata siinä kohdin, kun Taimi istuu sängyllään, matkalaukku vierellään ja Eino "Eikka" Grön (Aleksi Aromaa) silittää kauluspaitaa. Jotenkin vain tiesi että nyt mennään, ja niinhän siinä mentiinkin sitten. Taimi jutteli mielessään Eikan kanssa, kuunteli tämän laulua ja tanssi hänen kanssaan. (Aleksi Aromaan laulua muuten kuuntelee todella mielellään.) Taimin kuolema kuvattiin tällä nuoruuden muistelulla ja tanssimisella Eikan kanssa todella kauniisti, ja mielestäni annettiin ymmärtää että tämä nukkui pois rauhallisesti unessaan. Lopussa hän vielä varmisti Eikalta, että "Onhan tämä mennyt ihan hyvin?" Ja olihan se. Elämä siis.

Ritva, Eikka ja Taimi. Tango d'amore.

(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

Tämän lisäksi toisen puoliskon vakuuttavin osa oli Ritvan monologi. Kun hoitokotiin tulee asiantuntija ilmoittamaan, että Lepola on valittu ehdolle valtakunnalliseen vanhustenhuollon huippuyksikköohjelmaan, niin silloin Ritvalta palaa pinna, ja hän antaa tulla tuutin täydeltä kaikkien niiden vuosien ajalta, jotka ovat polttaneet häntä loppuun. Kun tästä paahtavasta monologista on päästy, ja Ritva on lähtemässä kotiin, Adam vastaa puhelimeen. Arvon hoitokodista soitetaan. Itse osasi jo tuossa kohtaa arvata, että tämä puhelu ei voi olla hyvä. Ritva ottaa puhelimen käteen, ja saa sydämensä sekä maailmansa murskaavan tiedon. "Sanoin satoja kertoja ettei Arvo osaa uida.."

Ritva puhelimessa.

(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

Minä sekä ystäväni, ja ympärille katsottuani yleisöstä useampikin, itkimme näytelmän lopussa paljon. Kuin ensimmäistä päivää tuo monia nykypäivän ongelmia yleisön eteen, mutta ei kuitenkaan kottikärryillä kipaten vaan hyvin näyteltynä ja huumorillakin höystettynä. Kiitos näyttelijät, kiitos Hämeenlinnan teatteri. Kiitos taas.