15/08/2016

Kelpaat kelle vaan..

Noniin, jatketaas sitte vähä eilisen aiheen parissa. Tai ei niinkään kiusaamisesta nyh vaan siitä, mitä se voi yksilölle myöhemmin aiheuttaa. Eikä pelkästään kiusaaminen, vaan muut elämänkokemukset myös. Tosin, nyh tuntuu siltä että tää kirjotus tulee aaltoilemaan asiasta toiseen..katsotaan!

Miten mä eilen kirjotinkaan.."Haluan nyh vähän kertoa omista ajatuksistani ja tuntemuksistani kyseisestä asiasta. Itsehän tässä vielä elän ja hengitän, ja ilmeisestikin vaikutan päällepäin oikein hyvinvoivalta ja terveen itsetunnon omaavalta yksilöltä, vaan pinnan alla on toisin. Ei ehkä aina, mutta välillä. Hetkittäin se haukuttu ja tönittykin koululais-Satu nostaa päätään." Joo. Tää lausahdus nyt siitä johtuen, että vaikka mustakaan ei ehkä päällepäin uskois, niin välillä oon todella, todella epävarma itsestäni. Johtuen ympäröivistä tekijöistä.

Viimeks viime viikolla ko kävin kaupassa oli kaupan ovilla pieni ryhmä jotain amis-poikia. Kävelin siitä ohi, ja hetken päästä kuulin naureskelua ja hörähtelyä. Huomasin kyl et heil oli kännykät kädessä ja oletan että jollekin sieltä löytyneelle jutulle naureskelivat, mutta se sellainen tietynlainen naureskeluääni on vaan iskeytynyt syvälle alitajuntaan tarkoittamaan jotain ei-niin-mukavaa. Heti tuli tunne että "mitäs mulla oikeen on päällä, miltä näytän, onko jotain ylimäärästä jossain, jne" Siis oletus että mussa on jotain vikana ja nauru johtuis meikäläisestä. Jännää, eikö? Satu 28-wee menee melkein paniikkiin amisten hörähtelystä. Tuleepa näitä hetkiä joskus esimerkiks koulussakin, ja silloin ensireaktion jälkeen miettii et "näytinköhä mä kuinka säikähtäneeltä"..hölmöä, hölmöä. Ja kaikki tämä tällainen alkureagointi on jäänyt siitä, että on haukuttu ja nimitelty milloin mistäkin syystä. Vaatteista, vartalosta, laseista, hiuksista..varmaan ihan kaikesta mahdollisesta, mistä vaan voi.

Seuraava ajatus oli kyllä "entäs sitten, naurakoot, mä oon mä ja hyvä olenkin". Että mun ei todellakaan tarvii välittää siitä mitä melkein mua puolta nuoremmat meikästä aattelee. Tai no olispa ne olleet minkä ikäsiä tahansa, mun ei tarvii välittää siitä. Enkä mä yleensä välitäkään, mut joskus tulee näitä heikkoja hetkiä. Tai no ei heikkoja hetkiä, vaan inhimillisiä hetkiä. Ei aina voi olla supervahva ja kestävä. Sitä paitsi, on vahvuutta osata tunnistaa ja tunnustaa heikot kohtansa.

On kyllä yks asia, mistä joskus männävuosina otin itteeni useamman kerran ja joskus vänkäsin oikein kunnollakin. Se, että ventovieraat rupeaa väittelee mun kanssa mun seksuaalisesta suuntautumisesta. Joo, siitä 15-kesäsestä asti mua on sanottu milloin lesboks, milloin transsukupuoliseksi. Vähä seurasta ja habituksesta riippuen. Mutta ei, en oo näistä kumpaakaan. Enkä sano että "vaikka näyttäisinkin siltä", koska ulkoisen olemuksen perusteella ei pitäis luokitella ketään. Tosin, nää kenen kanssa oon asiasta eniten vääntäny on ollukin keski-ikäsiä miehiä..ilmeisesti on alkanu ottaa pattiin etten ookaan lämmenny heijän jutuilleen, ja sitten tottakai onkin automaattisesti tyttöihin päin kallellaan. Hek. Nyh ei kyl hetkeen asiasta mitään kuullu, mutta toisaalta..musta on hetkittäin kiva hämmentääkin ihmisiä, joten enhän mä tiedä mitä tuntemattomat luulee mun olevan.

Vuonna 2008 (IRC-galleriasta löytyneen muistiinpanon mukaan) oon tehny Transtukipisteen "Testaa sukupuolesi-testin", jonka tulos sanoi silloin seuraavaa: "Vaihtoehdoista nainen, mies, androgyyni ja sukupuolineutraali, SINÄ OLET ANDROGYYNI.

Kuvauksesi:
Sinussa on melko paljon sekä feminiinistä naista että maskuliinista miestä. Olet sukupuolisesti hyvin harmoninen. Mieheytesi ja naiseutesi ovat tasapainossa keskenään, eikä kumpikaan puolesi hallitse persoonaasi toisen kustannuksella.
Olet sukupuolishoppailija! Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon, sukupuoliroolit ja odotukset kriittisestikin. Et juurikaan välitä näihin odotuksiin vastaamisesta, vaan käyttäydyt melko sukupuolivapaasti. Olet sukupuolen suhteen melko itsevarma. Sinusta on luontevaa toteuttaa itseäsi sekä miehisten että naisellisten puoliesi kautta.
Tulet hyvin toimeen miesten, naisten ja sukupuolineutraalienkin kanssa, koska et itsekään ole niin kaukana näistä muista sukupuoliryhmistä.

Naisellisuuspisteesi: 4
Miehekkyyspisteesi: 8"
..tätä termiä käytinkin aika pitkään itsestäni. Nykyään tykkään käyttää termiä "genderfluid", Setan termejä käyttäen "muunsukupuolisuus" tai "sukupuolijoustava". Aikalailla samaa tarkottava, mitä tuo ylläoleva kuvauskin. Ja näähän ei mitenkään määrittele sitä minkä sortin seksuaalista vetovoimaa tunnen ja ketä kohtaan, vaan nää kertoo siitä miten itseni koen ja miten haluan olla. Oispa tällaiset termit olleet tutut jo nuorempana, ois ehkä voinu oleminen olla helpompaa. Mene ja tiedä.

Mutta tosiaan, omasta suuntautumisesta on saanu joskus vääntää..useimmiten siis baareissa, humalaisten kanssa. Joo, turhaahan se mutta minkäs teet. Aasinsilta tästä siihen, että joinain vuosina meni aika lujaa (ei siitä sen enempää, että kuinka lujaa)..jälkikäteen saanu kuulla että yks jos sun toinen ystävä-kaveri-tuttu ollu vähä jopa huolissaankin silloin. Eipä sitä ihe sillon niin osannu aatellu, muuta ko nyh jälkikäteen että mistä on voinu johtua. Nyh ko asiaa aattelen, tunnen joskus jopa pahoinvointia siitä, millanen oon ollut..mutta menneille ei mitään mahda, joten mitä sitä turhia märehtimään. Jonkun mielestä tää nyh saattaa olla niin kliseinen selitys ko olla ja voi, mutta uskon että osittain ainakin paikkansa pitävä minunkin kohdalla. Tarkoitan siis hyväksynnän hakemista, hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Siitä että kelpaa _edes_ jollekin. Niin-väärä-tapa-ajatella.

Luinkin tässä pari päivää sitten yhtä lehteä, jossa luki seuraavaa: "Ruoka, vaatteet, laukut, alkoholi, huumeet, shoppailu, vaihtuvat miessuhteet tai kauneusleikkaukset voivat olla aikuisen (tyttären) yrityksiä paikata tunnetta oman ruumiinsa kelpaamattomuudesta." Ihan tuli sellanen olo että "niin, mitkäs kaikki noista onkaan joskus esiintyny omassa elämässä". Vaikka mulla lähtökohtasesti on ollu ihan hyvät eväät elämään, mutta kaikkien asioiden summa on silti saattanut olla joskus liikaa..enkä ole tosiaan aina osannut arvostaa itseäni sillä lailla, miten nyt arvostan.

Enhän mä nyh ihan aina vieläkään ole tyytyväinen itseeni, mutta suuremmilta osin. Kehollisesta itsetunnosta oonkin aikanaan kirjotellut vanhassa blogissa (se teksti löytyy nyh tuolta "rinnakkaisblogista"). Tällä hetkellä kroppa ei taas näytä eikä tunnu siltä miltä haluaisin, mutta tiedän että pystyn itse asialle jotain tekemään..kunhan vain tekisin, heh. Henkinen/psyykkinen/sosiaalinen puoli sitten..noh, sanotaan asia nyt vaikka näin, että tiettyjen asioiden suhteen teen töitä itseni kanssa. Joskus melkein päivittäin. Välillä onnistuu, välillä ei.

Ja vaikka mun ei tarvitse enää ajatella sitäkään ettenkö kelpais kellekään, -tiedän että kelpaan-, niin monen kohdalla asia on varmasti toisin. Miettikää asioita. Miettikää mitä toisillenne sanotte. Olkaa ihmisiä ihmiselle. Aina. Ja sinä. Sinä kelpaat kelle vaan. (Ja minä. Minä jatkan taas lähipäivinä, koska en vieläkään saanut kaikkea sanottua ilman, että teksti venyis aivan tuhottoman pitkäksi. Vähän kerrallaan ja useammin, niin pysyis aktiivisempanakin.)

14/08/2016

#viimeinenkiusaus

Heissansaa..johan tässä taas vierähtikin useampi kuukaus, etten saanu tänne mitään aikaseks. Pari aihetta tuossa kesän mittaan kyl kävi mielessä, mutta sitte ko ei istunu alas kirjuuttaan, niin jäi sit tekemäti kokonaan. (Tähän tekstiin kuvat löytyivät Papunetin kuvapankista. Hieno keksintö.)

  

Vaan nytpä on aihetta, ja ajankohtaistakin. Tai no, tää aihe on kyl ajankohtainen AINA..vaikka siitä näin syksyisin tahdotaankin enemmän muistutella, muun muassa mediassa. Omassa päässä nyt muutaman päivän tätä pyöritellyt, mutta yks tän päivän uutinen sai nyh kirjottaan. Siitä sai taas huomata, miten kamalat vaikutukset koulukiusaamisella voi olla.

Haluan nyh vähän kertoa omista ajatuksistani ja tuntemuksistani kyseisestä asiasta. Itsehän tässä vielä elän ja hengitän, ja ilmeisestikin vaikutan päällepäin oikein hyvinvoivalta ja terveen itsetunnon omaavalta yksilöltä, vaan pinnan alla on toisin. Ei ehkä aina, mutta välillä. Hetkittäin se haukuttu ja tönittykin koululais-Satu nostaa päätään. Ekalta luokalta kasiluokkaan asti tais kiusaaminen kestää, kiusaajat vaan välillä vaihteli. Enimmäkseen se oli henkistä kiusaamista, mutta joskus myös fyysistäkin.

Tietyt hetket ja jutut on painunu mieleen ja syvälle. Tokalla luokalla aloin kuuntelemaan Dingoa, ja käyttämään nahkarotsia. Kyllä, Satu 8-wee kulki reteenä nahkarotsi päällä. Noh, siihen yhdistettynä pyöreä ulkomuoto niin johan se riitti. "Nahkatakkinen virtahepo" oli silloin yleisin nimike, joka muuttui "Nahkatakkiseksi karate-virtahevoksi" sen jälkeen ko koitin voimalla pärjätä mua haukkuneille pojille..silloin ei oma sanan säilä vielä ollut kehittyny, että ois pärjänny. Mulla oli kouluun kaks reittiä, tätä tapahtu reitin 1 varrella, pari ikätoveria kulki samaan suuntaan..lähikerrostalon edessä muistan pätkineeni jätkiä. Kaikkea sitä. Mut ei siinä, pappa mulle sillon jo sano että "kukin saa olla millanen haluaa", en mä sitä nahkarotsin käyttöä lopettanu ko vasta sitten ko se ei enää mahtunut mulle.



Sitte millähä luokal tää tapahtu..oisko nelosel tai vitosel, reitin 2 varrella. Yks ikätoveri ja kouluun tullu uus poika kulkivat samaa kautta, ja tää uus poikapa oli sit urheilijapoikii, ja vahva. Harvinaista, mutta myös pidempi ko mää joka olin luokan toisiks pisin tyttö sillon. No, hepä sitten yhdisti voimansa ja vahvin muistikuva on siitä kerrasta ko he talviaikaan pistivät kepin mun repun kantohihnan välistä ja riepottelivat meikää pitkin jalkakäytävää ja ojan piennarta. Onneks eivät olleet mun luokalla, niin ei aina kulkeneet samaan aikaan.

Ala-asteel kaikenmoiset eläinnimityksetkin tuli kyl tutuks, ja esimerkiks jos olin kipeenä, oli pulpetin sisältö sotkettu täysin. Tietenkin hyvä koulumenestys oli yks asia, mistä sai kuulla. "Läski hikari" jne. Silmälaseil varustettu, tottakai. Ai että, kaikki asiat kohdallaan kiusaamista varten. Eiku siis mitä?


Jotain vielä yläasteesta..noh, seiskalla itteä isommat kiusas jonkin verran. Mähän en ollu mitenkään "nätti tyttö" ja sit menin ihastuu yhtä vuotta vanhempaan poikaan. Ai hurja! Siitähän sitä sanomista riitti, ja pitkään. Sitten löysin suomirapin ihanan maailman, ja sen mukaiset vaatteet. No eihän sekään ollu kellekään hyvä. Paitsi mulle. Oon monasti näin jälkikäteen todennu, että ne isot ja löysät vaatteet tarjos mulle hyvän suojan silloin.

Vähitellen kiusaaminen hiipu, enkä muista et ysillä tosiaan ois enää pahemmin ollu mitään. Me oltiin koulun "isoimmat ja viksuimmat". Plus mähän muutuin riparikesän aikana aikalailla. Sisäisesti ja ulkoisesti. Puoleen väliin ollu tukka sai lähteä, ja otin alahuuleen lävärin syksyn ekalla kouluviikolla. Meikkaaminen lisäänty, ja selkään ilmesty pitkästä aikaa pitkää nahkatakki. Ulkoinen habitus alkoi saada hyväksyntää, joka on teinille todella, todella merkitsevää. Ja ripari antoi mulle tosi isot eväät elämään, joiden voimalla jaksoi eteenpäin. Jaksaa tänäkin päivänä.


Enkä mä ollut yksin kiusattu, meitä oli useampi. Valitettavasti. Mutta oliko sekin sitten tekijä, joka auttoi jaksamaan? En osaa sanoa. Enkä ole muiden kanssa jutellut, miten he ovat asiat kokeneet silloin ja miten kokevat ne nyt myöhemmin. Ja jos haluaisin, oisin voinut tämänkin ihan nimillä kirjoittaa, että kuka näistä ylläolevista jutuista on tehnyt minkäkin. Mutta en mä sellaista, asialle ko ei enää mitään voi. Kiusaaminen ei ole oikein eikä oikeutettua, mutta niin monta ko on tekijöitä, niin monta on syitäkin. Niitä minä en tiedä, tuskinpa tulen tietämäänkään. En ole jälkikäteen keltään kysynyt. Eikä tämä nytkään varmaan osu heidän silmiinsä, eipä oo enää FB-kavereissakaan ketään sellasta joka mua ois joskus kiusannu.





Miks siis halusin tästä nyh kirjottaa? Inhimillisiä uutisia on tämän kuun päätoimittajineen ottanut myös teemaksi kiusaamisen ja sen lopettamisen. Jare Tiihonen kehottaakin meitä ottamaan auttajan roolin, ja tekee hienosti sanoessaan niin. Varsinkin lapsille ja nuorille tämän aiheen sisäistäminen olisi todella tärkeää. Ja tuntuu, että enemmän tarvitsisikin tällaisten idolien ja esikuvien sitä sanomaa toitottaa. Halusin siis itsekin ottaa tähän kantaa, mutta nyh vasta oon kertonu vähä niistä mitä oon aikanaan kokenu. (Vaan tämäkin jo pitkä teksti, joten kirjotanpa niistä kokemuksista seuraavaan tekstiin. Ihan heti pian, ma lupaan. On yks artikkeli tuossa aiheesta jo aukikin.) Mutta siis, ko sitä saatanan kiusaamista kun esiintyy ihan joka puolella..ei pelkästään peruskoulussa. Lapsista nuoriin ja nuorista aikuisiin, ja ihan joka ympäristössä. Ja ihan liian moni sulkee asialta silmänsä.


Ihe olin viimeks tässä toissailtana ns. iskuvalmiudessa puuttumaan asiaan: oltiin yhdessä tapahtumassa, ja eräs tuttava oli siinä mun ja mun ystävän lähellä. Hän poikkeaa valtaväestöstä, mutta ihmisenä on varmasti ihanampi ko suurin osa valtaväestöstä ikinä tulee olemaan. Noh, siinä lähellä oli sitten paljonkin ns. tavallisia nuoria, joista esim. yhen porukan yks likoista katto tätä tuttavaa, sit tönäs kaveriaan ja kuiskas jotain, ja sit tääkin katto. No, he ei tehneet mitään sen enempää vaan keskittyivät sen jälkeen olennaiseen, eli tapahtumaan. Mutta mulla nousi jo siinä niskakarvat pystyyn ja aloin miettimään, että millä sanoilla tarvittaessa ojennan näitä nuoria, jos he alkaa siinä tuijottaa enemmän tai huutelee. Onneksi ei tarvinnut tehdä mitään. Tällä kertaa.

"Annetaan tämän olla #viimeinenkiusaus."