Haastattelu: muusikko Klaus Suominen..

Haastattelin Klaus Suomista heinäkuun puolen välin tienoilla tämän studiolla. Pohjustuksena ja ajatuksena tälle haastattelulle oli hieman taustoittaa hänen uraansa ennen Happoradiota, ja mistä yhteinen taival Happoradion kanssa on alkanut. Siis kuka, mitä ja miksi.

Studiolla, haastattelun yhteydessä.

Kuka on Klaus Suominen? (Millainen sinä olet, ja miten sinusta on tullut sinä?)

No jos lähtis siitä, et mä oon Raumalt kotosin. Eli syntyny Raumal -79, ja käyny peruskoulun ja lukion siellä. Ja alottanu pianonsoiton opiskelun aika varhases vaihees, mä olin varmaan joku alle kouluikänen sillon. Ihan eka oli semmonen joku kansalaisopistotyyppinen, mis oli sellasii ryhmätuntei. Siitä sit yksityistunneille, ja sitte ala-asteen viimisillä luokilla Rauman musiikkiopistoon. Mä sain siel itse asias tosi loistavan pianonsoiton opettajan, Arto Mäkelän, joka on raumalainen pianisti ja sen kans sitten.. Se oli tavallaan se musiikkiopiston klassinen tutkinto, mikä siel on tarkotus tehdä, mut hänel oli kans semmonen kevyt musa verissä sil maikalla, ja se aina sitte syötti myös semmost popimpaa biisiä tai jazz-hommeleita. Se oli vähän niinku se juttu mitä haluttiin soitella, ja sitten tota noin, vähän ne pakolliset klassiset biisit siin ohella sitten.

Ja sitten armeijan jälkeen.. Armeijavuosi meni varusmiessoittokunnassa Lahdessa, ja mä olin itse asias sitä aikasemmin hakenu opiskelee tonne Pop&Jazz Konservatorioon Helsinkiin, ja saanu sen paikan. Mut sit mä aattelin, et se armeija kantsii käydä siit eka pois suoraan, eli lykkäsin alotusta vuodella. Ja sit ku oli armeija käyty, nii mul oli hyvä tilanne ku oli opiskelupaikka valmiina.

Muutin sitte Raumalta Helsinkiin sillai et oltiin tietenkin käyty Helsingis, muttei ollu kyl mitenkään muuten tuttu kaupunki. Sitten vaan sillosella Mazda 323:lla, mä otin patjan sinne takakoppaan ja ei mul ollu mitään tietoo.. Et sinne vaan sinne tutustumistilaisuuteen. Sit mul oli yks kaveri Raumalta jo aikasemmin muuttanu Helsinkiin, soittelin sitte hänelle et ”nyt mä olen tääl Helsingis, että mihis tääl kannattais tota noinni yöks mennä”, ja sit hän otti mut avosylin vastaan että tuut hänen luo. Hän asu kans sillon solukämpäs, ja mä nukuin sit ekat pari viikkoo hänen solukämpän lattialla, ja sit siitä alko niinku tää ammattiopiskelu.

Ja sit oikeestaan sen jälkeen tosi nopeesti tutustu Helsingis sit näihin muihin soittajiin, ja alko verkostot kasvamaan. Mä olin kyl itse asias keikkoi tehny jo oikeestaan 11-vuotiaast asti. Et meil oli eka bändi siin samoihin aikoihin, ku mä menin sinne musiikkiopistoon. Se oli semmonen neljähenkinen bändi sillee et siin oli rumpali, basisti, minä ja laulaja, ja me tota noinni, alettiin sit tehä sellast niin sanottuu cover-keikkaa sit aika suht nopeesti. Niit oli aika kivastikin niit keikkoi. Meil oli rumpalin isä oli vähän niinku managerina, ja se hoiti niit keikkoja. Et bändisoitto oli sitte jo aika nuorest asti tullu tutuks.

Ja tota. No siit se sit alko tavallaan niinku kunnolla semmonen ammattimaisempi keikkojen tekeminen, siinä koulun ja opiskelun ohella. Joo ja sitte, oliks sul jotain lisäkysymyksii siihen? Mitään mitä mä voisin tarkentaa, etten mä lähe ihan väärille urille.

No vähän tohon liittyen et kun sanoit jo, et sä oot nuorena alottanu soittamisen, niin mikä sai sut tohon pianon soittoon ja koskettimiin tarttumaan?

No se, en tiiä se varmaan lähti kyl sillee vähä vahingos. Et tota noinni, joulupukki toi ensimmäisen tommosen leikkiurun ja sitten tota korvakuulolta niitä biisei lähti tapailemaan. Ja sit ilmeisesti vanhemmat huomas, että hää alkaa löytää jotain säveliä täältä, ja sitte laitto niille tunneille. Jossain vaihees itse asias yhen sillosen luokkakaverin äiti, se kaveri soitti pianoo kans ja mä sit olin heillä kyläs ja soittelin, niin se sano et tää kaveri pitää saada johonkin hyvään kouluun, ja siit varmaan se musiikkiopistoajatus sit osittain kans lähti. Mut se oli semmonen vahinko kyl vähäsen. Vaikka se on aina sit tosi luonnostaan kyl kiinnostanu tosi paljon, ja ehkä myöskin sillai, että mä oon aika helposti oppinu tai sillai, nii se on sit tottakai ain innostanu sitten jatkamaan.

Ja sit se on myös innostanu huomattavasti jatkamaan, kun niin nuorena oli se bändi, ja me oltiin samanikäsiä suurinpiirtein kaikki, ja sit kaikilla oli vähän semmonen niinku into opiskella lisää ja opetella sitä omaa instrumenttia paremmin ja paremmin, nii siin piti pysyy perässä ja olla niinku ehdottomasti vähintään sit yht hyvä yrittää. Et tavallaan se meiän bändi oli koko ajan, oltiin samalla tasolla ja toinen toisiamme ruokittiin sit siihen. Ja sitten toki teinivuosina oli jo muitaki bändei, bändiviritelmiä, mitkä tavallaan sai kiinnostumaan siit soittamisest viel enempi ja enempi, ja just mikä sai sitten myös tekemään töitä sen instrumentin hallintaa varten.

 

Kuissirock 15.7.2017, Loimaa.

Onks sit mitään semmosta, et josset sä tekis tätä, niin mitä muuta sä tekisit?

Niin. Oon mä tota joskus miettiny. Mut ehkä johtuu just siitä ko se on niin nuoresta asti ollu tää musiikki, ja sitten jo lukioaikanakin mulla vähän kävi sillee, et.. Lukio nyt oli ihan selvä et mä halusin mennä lukioon, mut itse asias siin lukion aikana, ni se alko se musiikki tai se pianonsoiton opiskelu oli jo isommas roolis, ko se lukion käyminen melkein. Tai olikin. Et tavallaan mä jo siin vaihees tajusin, et mä aion jatkaa musiikkiopintoja, ja tavallaan siinähän nyt ei.. No tonne Konsalle vaadittiin et piti olla lukio käytynä, mut siel ei ne muut arvosanat tavallaan vaikuttanu, et mul oli oikeestaan se lukion päämäärä se et mä sain ne kirjotukset hyvin läpi vaan. Et mul ei oo ikinä oikeestaan ollu mitään sellast ees varavaihtoehtoo, et mitä mä lähtisin opiskeleen.

Et tavallaan..no itse asiassa ko mä olin vuoden ollu siel Konsalla, ni mä hain pianonsoitonopettajalinjalle ja pääsinki sinne. Mä kävin niit pedagogisii juttui aika paljon kyl kans siel, mut sit itse asias oikeestaan siin samal ko oli semmost opetushommaa siin opiskelun ohella, ni mä hoksasin et ehkä mä en tykkääkään täst opettamishommast niin paljon. Mua kiinnosti vaan se soittaminen, ja sit ko niit keikkoi vaan riitti ja.. Oon mä tehny nyt viel muutamii vuosii sitten noita jotain sijaisuuksia ja tuurauksia ihan yksittäisii päivii, mut ei ne oo.. Jotenkin se ei ehkä kiinnosta mua niin paljon, mä tykkään enempi soittamisest.

Mikä on sitten soittamisen ohella, missä asioissa oot hyvä tai loistava?

Hmm. No ehkä nyt ko ollaan täst musiikist puhuttu nii kyl mä oon kokenu sillee, et mulle se musiikin opiskelu on ollu tietyl taval aika helppoo. Voisin ajatella, et kyl mul on varmaan tavallaan ollu niinku hyvät lahjat siihen. Että tietenkin eihän niinku pelkil lahjoil, kyllähän se vaatii aina myös aikamoist opiskeluu, tai semmost treenaamist, mut että kyl mä oon varmaan siin sitte luontasesti ollu ihan hyvä. Sit missä muussa mä voisin olla hyvä tai loistava, jos.. Ai tarkotaksä nyt ihan ylipäätään. (Joo, ihan niinku elämää ylipäätään.) No mitkä muut asiat on tärkeitä ni tietenkin ystävät ja läheiset, mitkä on tosi isossa osassa omaa elämää. Tai varmaan niinku monilla on. Niin ainakin mä yritän olla läheisille ihmisille semmonen tyyppi, emmä tiiä oikeen oonko mä hyvä siinä, mut kyl mä ainakin yritän. Kyl mä uskon, et mä oon kaverina varmaan ihan kiva. *naurahdus*

Entäs sit se toinen puoli, et missä on ei-niin-loistava, tai mitkä ois semmosia parantamisen juttuja?

No joo. Hmm. No kyl semmonen asia tulee ekan mieleen, vaikka just tähän vaikka musaanki liittyen, et ko tää tavallaan on tämmönen, et täs pystyy täysin niinku ite määräämään sen tahdin mitä tekee, ja kuin paljon tekee ja kaikki tommoset, ni mä ehkä voisin olla ahkerampi jollain tavalla. Tai sillai et sit ko mä pääsen johonki vaikka tekemisen moodiin, ni esimerkiksi keikoilla mua aina harmittaa ko rundi loppuu, tai sillai, et mä voisin tehä tosi paljon.. Et esimerkiks tämmönen studiotyö, siin menee joku aika et mä pääsen siihen moodiin, et mä pystyn tekee sitä. Siihen moodiin pääseminen ei oo välttämät nii helppoo, ja sit ko siihen pääseminen ei oo helppoo, ni mä vähä niinku oon laiska sit hakeutumaan siihen moodiin. Et sitten kun on jossain semmoses moodis mikä ei oo semmonen musanteko-moodi, ni siit on ehkä vaikee saada ittensä.. Ehkä mä haluaisin olla jollain tavalla reippaampi. Mä en ehkä haluais käyttää sitä laiska-sanaa, mut.. Mukavuudenhaluinen. Mut emmä tiiä onks sekään huono asia. Ehkä mulla vois olla pikkasen parempi itsekuri viel.

 

Montturock 4.6.2017, Tuusula.

Sitte. Mistä asti sä oletkaan ollu virallisesti Happoradion jäsen?

Joo. Ko oikein miettii, ni se oli varmaan sillee että.. 2014 kevääl oli toi Anna Abreu, mä olin sen bändis oisko se ollu kevääseen 2015 asti. Eli kaks vuotta sitte kesällä pojat pyysi et tuu keikoille kans, ja sit itse asias se meniki aikalail ristikkäin se kesä. Mä tein joitain Abreun keikkoja viel ja sit syksyllä.. Se oli itse asias joku syyskuukausi Tavastial, ko pojat virallisesti kosi mua. Siit kyl, vitsi mä en nyt muista sitä päivämäärää, mut oisko se ollu niinku 2015 syksyä. Ne pyys sillo, se oli varmaan se kesärundin päätöskeikka ja siit sit varmaan alko keikkatauko ja levyn tekobreikki ja semmonen mut et.. Joo, varmaan 2015 syksyst. Melkeen vois sanoo näin.

No sit, mitä kaikkee sä oot tehny ennen Happoradiota? Anna Abreun kanssa, katoin et sä oot Arttu Wiskarin kaa tehny..

Joo, Arttu Wiskarin kaa vähän aikaa, mut et tavallaan yks semmonen iso projekti oli sitä ennen Mariska ja Pahat sudet. Se kesti varmaan sitte seittemisen vuotta, eli se päätty 2013 syksyllä ja mitäs siitä sit on suurinpiirtein seittemän vuotta taaksepäin. Sekin on hauska juttu itse asias, miten mä oon Mariskan tavannu. Me tehtiin Haapasalon ja Tykin kanssa, tai he tekivät sellasta Vuoroin vieraissa-kokoelmalevyy, mis oli Leevi and the Leavingsin biisei eri bändien sovituksil, ja Mariskakin esittäis yhden kappaleen siinä. Se oli Poika nimeltä Päivi, ja sitte Hapsu ja Tykki pyys, et voisinks mä tulla jeesaamaan sovitusasioissa.

Ja mä tapasin sillo Mariskan ekaa kertaa, ja sit siit tuliki itse asias aika onnistunu versio. Sit Mariska kerto että hänellä on tämmönen ajatus, et hänel ois tarkotus laittaa iha bändi pystyyn, että oisinks mä ollu kiinnostunu ja mä sanoin et tottakai. Sit siin meni hetki aikaa, ruvettiin sit Mariskan kans miettimään et ketä siihen vois pyytää, ja sit se vähän niinku siihen ympärille kokoontu se Pahat sudet-projekti. Sen kans tehtiinki sit kaks levyy, ja 2012-2013 oli aika sellasii kiireisii vuosii keikkojenki suhteen. Oisko se 2012 tullu toi Kukkurukuu-levy, itse asias tos varmaan on muute..*tarkistaa levystä seinällä*..2012 joo.

Sitä ennen.. No 2000-luvun alussa Anna Erikssonin bändissä. Varmaan 2001 tai 2002, nää vuosiluvut on kyl sit sillei tosi suuntaa antavii, ko mä en oikeen ikinä sillee kunnol.. Mä itse asias joskus yritin tehä CV:tä, oliks se johonki tämmöseen apurahahakemusjuttuun tai ko joskus aina haetaan jotain projektei varten, ni sellasiin vaaditaan jonkun näkönen CV. Nii mä yritin ruveta listailee, ja iha hirvee homma oli ruveta muistelemaan, et hetkinen, että mitä kaikkii ensinnäkin on ollu, ja kuinka kauan, et mä ylipäätään muistan mis kaikis projekteis on ollu mukana. Et semmonen varmaan vois olla jossain tietokoneella. Mut et joo, no muun muassa Anna Eriksson oli sit siihen aikaan, ja sitte..

Sit mä aika paljon tein semmost freelance-juttuu, mikä oli siihen aikaan, ainaki mulle se oli tosi kivaa, se oli myös tosi opettavaist. Et meininki oli se, että joku saatto soittaa vaik muutaman päivän varotusajalla että olis perjantai-lauantai keikat, että pääsetkö. Ja siihen aikaan varsinkin oli todella rohkeutta, ja itsevarmuutta löyty ihan superpaljon, ja otti kaikki keikat vastaan mitä tuli. Et sillon se oli tosi paljon sitä, et otettiin biisei haltuun, koko ajan tuli uusii biisei mitä treenailtiin ja sit mentiin keikalle. Tai ihan sellasiikin keikkoi joskus, et jollakin saatto olla vaan joku nuottikansio messissä, ja sitten suurinpiirtein ko oltiin lavalla ja joku laskee ekaa biisii käyntiin, annetaan nuottikansio ja sit siit suoraan ja, niinku tällast. Ja sitte kaikennäkösii cover-bändei tottakai, laivakeikat on nähty joskus aikoinaan ja.. Sitä se sit oli kyl aika paljon. Joo. Waldo’s people-bändissä soitin, oisko se ollu yhen tai kahen rundin verran, ehkä vuoden puoltoist. Sit XL5:n comeback-rundi oli kans niihin samoihin aikoihin ja.. (Sen mä löysinkin jostain diskografiasta.) Aa, okei. Joo aika laidast laitaan, vois sanoo. Ainakin jossain vaihees sillon vähä nuorempana, nii mä en ollu hirveen genrerajottunu, että kaikki musa kiinnosti. Ja itse asias se oli jossain vaiheessa niinku kiinnostavampaa, että soittaa mahdollisimman paljon eri tyyppien kanssa. Et ei sil ollu merkitystä mitä me soitettiin, vaan ko oli paljo hyvii soittajii ympäril, nii se oli tosi myös kehittävää sillee, että oppi semmoseen niinku, siinä hetkessä reagoimiseen ja sellaseen vuorovaikutukseen. Mikä on tietenki just tommoses bändisoitannassa yks avainjuttuja mun mielestä.

Suisto 3.6.2017, Hämeenlinna.

Mitä kaikkee sun työn kuvaan sit tänä päivänä kuuluu, keikkailun lisäks?

Ehkä keikat on kuitenkin se pääduuni periaattees sinänsä, että ne määrittää ne tietyt kaudet. Et aina sillon ko ollaan ja keikkaillaan, jos on vaik tiivis keikkakesä ni sit vaik jää näitä välipäivii, nii ei välttämät, just niinku sanoin et mul vaatii sen tietynlaisen moodin, ni mä en pysty ihan tost vaa naksauttaa mitään toist moodii päälle, mut et.. Biisien kirjottelemista ja fiilisten miettimistä, tai tommost..

Meil itse asias eilen oli esimerkiks semmonen co-writing-sessio yhen semmosen porukan kans. Elikkä yks semmonen tyyppi oli yhyttänyt mut ja pari muuta tyyppii semmoseen, et kirjotetaan, sävelletään biisi. Meit oli neljä tyyppii, osittain tuntemattomia osittain tuttuja, ja sitten et ”nyt pitäs tehä biisi”. Sit vähä niinku tyhjäst et no mitä vois olla, tietenki se alku on aina jännä, ko jos ei vielä oikeen tunne tyyppejä. Jollain voi olla joku tekstiaihe, mä ite kyl hyvin vähän niinku puutun noihi tekstinkirjotuspuoleen, et enemmän toi sävellyspuoli sitte. Ja sitte lähetään tekee jonku näköst biisiaihioo, ja sit se lähtiki syntymään. Saatii sit jonku näkönen raakile siit tehtyä, ja sit sitä lähetään jalostamaan.

Toki kyl mä sanoisin, et tää työ mul vähän et mitä muuta työtä, ni mul varmaan se työ ja vapaa-aika aika paljon sekottuu. Et tääl studiolla oleminen ja tekeminen, et voiks sitä sanoo työks jos mä täällä värkkäilen jotain omii juttuja ja tsekkaan uusii soundei, tai opettelen jotain laitteita. Tai tottakai soittaminen jo sinänsä, mut et ko mä en ehkä aattele sitä työnä. Onhan se koko ajan semmost itsensä kehittämist kuitenki siin omal alallaan, että vaiks kukaan ei ole kellokortilla eikä laiteta tuntei ylös, eikä kukaa tuu antaa tilipussii siitä, et tääl treenaa.. Mut tää on vähän semmonen, et sitä työtä kyl riittää varmaan niin kauan ko jatkaa täl alalla, pitää kuitenki vähintään pitää soittotaitoo yllä ja plus vähän myös ehkä opiskella. Koko ajan tekniikka ja teknologia kehittyy, ni pitää pysyy myös siin perässä.

Itse asias nyt täs keväällä oli myös semmonen juttu tonne Turun konservatorioon. Mä olin semmoses lautakunnas mikä näit jotka Turun konsalta valmistuu..siel on itse asiassa rumpaleit, kitaristei, tais olla pianistei, mut siis niinku kaikkii bändi-instrumenttei ja laulajii..ni olin semmoses raadissa mikä anto arvosanoi, et mä olin niinku työelämän edustajana. Et vaikka mä en oo siel koulussa opettajana, ni mä olin silti sellases raadis ja sit niille piti antaa palautetta siitä heidän tekemästään työstä. Ja jotain tollasii. Se oli itse asias ihan kiva juttu, se oli semmonen viikon, reilu mittanen projekti ja semmosii voi olla et on tulevaisuudessakin luvassa.

 

Montturock 4.6.2017, Tuusula.

Tossa sä sanoitkin, että työ ja vapaa-aika sekottuu, ni koeksä että tää on tosiaan työ, vai onks tää enemmän niinku elämäntapa?

Ehottomasti. Mä oon joskus miettiny, että mähän en oo tehny päivääkään töitä. Tai sillee, et mä oon tehny vissiin 17-vuotiaana kaks viikkoo kesätöitä Rauman satamassa. Et sen mä laskisin, et sillo mä oon ollu kaks viikkoo töissä, mut muuten mä en oo..mä en ikinä oikeesti, esimerkiks keikoille lähteminen, nii ei se tunnu työltä. Se on vaan niinku, se on ihan täysin elämäntapa kyl. Tai vaik joskus leikkisästi sanotaanki jostain jonku pitkän reissun jälkeen, että nyt tää kyl tuntuu työltä, ko pitää matkustaa. Et se, kyl se on ehdottomasti elämäntapa niinku säki sanoit.

Mitkä on sitte ollu sun elämän varrella sellasia tärkeimpiä oppeja? Joko just työn saralla, tai sitte siviilissä aatellen.

No, työssä ensinnäkin nyt varmaan on semmosii, et kui tarkkaan haluaa nyt määritellä, ylipäätänsä ollu hyvä just et on ollu aika rohkee menemään joka tilanteeseen, ja tavallaan et kyl niist sit selviää, ja se on ollu hyvä. Öö, jos jotenkin tarkemmin, et mitkä asiat on niinku tärkeitä vaikka musiikissa tai bändisoittamises, nii just tavallaan se vastaanottavaisuus ja sitte semmonen niinku, et jos joku tarjoo jotain, jos ajatellaan semmonen tilanne, että et soitellaan vaikka jossain, vaikka otetaan jami-tilanne. Et kaikille joku vähän vieras biisi, ja sit siel vähä semmost improvisaatio-meininkii, että joku tarjoo jotain ideaa sieltä, tai soittaa jotain.. Et kuulee sen, ja sitte ottaa sen vastaan sillei et ei ikäänku tyrmää niitä ideoita, ja sitte voi vastaavasti lähtee siihen mukaan tai jatkaa sitä jollain tavalla. Menee vähän jo pikkutarkaks tommonen, mut..

Oppeja, mitä elämäs vois olla.. Vois olla varmaan se, että semmonen tunteella meneminen. Tai sillee et kuuntelee enemmänki sitä et miltä tuntuu ja luottaa siihen, että se on oikea vaihtoehto ylipäätään kaikessa, vähän niinku kaikis asioissa. Sydämen kuunteleminen.

Mihin oot menossa seuraavaksi?

Mä varmaan yritän pysyä samalla kurssilla. Tää on ollu ihan hyvä suunta ja nyt ainakin toivon, että suunta olis suurinpiirtein sama. Vaikka mutkia saa tulla, mut että kompassi näyttää, tai et mennään samaan suuntaan siit niinku karkeesti ainaki. Sinne suuntaan menossa, mikä tuntuu luontevalta mennä.



Kuissirock 15.7.2017, Loimaa.

Mitä teet silloin, kun sulla on aikaa? Ilmeisesti vietät aika paljon aikaa tääl studiolla touhuten ja..

No kyl joo, mut kyl mä vietän myös paljon aikaa läheisten kanssa. Että kuten sanottu ni ystävät on tärkeitä, ja kaikki lähellä olevat ihmiset. Et kyl mä haluan heidän kans viettää kans mahollisimman paljon aikaa. Ei mul oikeestaan mitään muuta sellast. (Mikäs tää purjehtimisjuttu?) No joo itse asias se oli vähän semmonen spessu-tapaus. Se oli yhen kaverin purjevene, et ei ollu valitettavasti oma vene. Mut meri on kyl itse asias todella iso, tärkee elementti itelle. Joskus ennen ko mä tuun tänne, ni mä saatan ajella vaikka tonne jonneki etelärantaan tai Hernesaaren rantaan. Mä saatan mennä moneks tunniks sinne merelle fiilisteleen vaan, et siit tulee semmonen niinku hyvä fiilis, ja se on myös kyl semmonen inspiroiva paikka toisaalta myös. Et jos on semmonen olo, että nyt pitäs saada luotua jotain, ni se voi olla semmonen startti, että mä lähen sieltä niinku jotenkin vähä tyhjentää ajatuksia kaikest muust, tai voi lähtee miettimään jotain juttui, jos jotain ajatuksia alkais herätä. Et meri on kyl sinänsä tärkee. Ehkä se johtuu siitä just ko on kotosin merenrantakaupungist.

 

Mitä unelmia sulla on?

Unelmia.. Tarkottaaks unelmat sellasii, määritellääks unelma että ne on niinku tarkotettu toteutuvaks, vai ei. (Joko tai.) No ehkä ne on voinu vähän muuttuakin sillai osittain. Mul oli joskus haaveena, tai unelmana ehkä, tai varmaan jokasella mä uskosin et soittajalla, nuorella, on että pääsis soittaa omaa musaa ympäri maailmaa jonneki isoille lavoille, Ja kyl se kulki tosi pitkään mukana, mut sit ehkä nyt tällee näin vähä vanhempana, no ehkä tulos on se et se ei ehkä ikinä toteutunu, mut en mä tiiä oonks mä silti jääny mistään paitsi. Et kyl mä oon niinku kokenu, että mä oon saanu niin tästä aika paljosta, mitä mä oon halunnuki.

Ja oon mä itse asias muutamii tommosii ulkomaan keikkoi, se oli Kärtsy Hatakka, sen kanssa pari semmost minirundii Euroopassa. Mm..arviolta kuus, seittemän vuotta sitten. Et siin vähä pääsi kokeilee sitä kansainvälistä meininkii. Mut et se on ollu jollain tavalla ain mukana, ja ehkä se saa edelleenki olla. Et ei sen tarvii olla mikään järjetön, tai et niitä voi olla niinku myös semmosii realistisii. Kyl se ylipäätään se keikkailu pienessäkin klubissa, se on niinku sellanen pienen unelman täyttymys aina. Jos on, ko on hyvä yleisö, ja jengi tykkää, nii kyl se on semmonen, tavallaan aina pikku palanen sitä unelmaa. Sitä isoa unelmaa.

Sit ehkä elämässä, noin niinku muuten musiikin ulkopuolel.. Varmaan on unelmii jostain perheeseen liittyvistä asioista ja sellasesta. Unelmii niinku onnellisist eläkepäivist oman rakkaan kanssa, ja kai siihen liittyy ehkä varmaan jotain tämmöst niinku suvunjatkamisjuttua, ja niitä sellasii. Ne on varmaan semmosii aika luonnollisii, tai sellasii. Mä sanoisin niit unelmiks, vaikka ne voi toteutuakin, mut ne on niin isoi ja hienoi, tärkeit juttui.

 

Wanaja Festival 8.7.2017, Hämeenlinna.

 Sitten näitä oikeen syvällisiä. Mikä on sun elämäntehtävä, tai lahja maailmalle?

*naurua* Joo tää on, tää on ihan simppeli. Mikä mun elämäntehtävä maailmalle, mikä se oli.. (Elämäntehtävä, tai lahja maailmalle..) Hmm.. No ehkä se on sitten niinku jakaa jotain hyvää muille, läheisille tai vaikka koko maailmalle. Läheisille ihan vaan olemalla läsnä ja hyvä, ja ystävä tai puoliso tai mitä tahansa, ja sit ehkä musiikin kautta, et jos siitä välittyis sillee jotain riemua tai hyvänolon tunnetta. Tai voi se olla mitä tahansa, ehkä tunnetta ylipäätään. Emmä nyt sit taas sitte, mikään niinku, tunteiden tavallaan sellanen lähettiläs, mut että.. Tarkotan et se voi olla, vaik se ois tosi pientäki se, nii.. Se on varmaan sitte se. Emmä osaa sanoo oikeen, on aika tosi vaikee kysymys. *naurahdus*

Minkä elämänohjeen antaisit nuoremmalle sinälle? Vai antaisitko?

Hmm. En mä kyl antas mitään ohjetta, koska mä en haluais et mikään asia olis menny toisin. Tai et jos mä aattelen sen sillee, et mä menisin nyt menneisyyteen ja antasin jonku ohjeen, ja joku asia meniski toisella tavalla..et joku ohje vois muuttaa omaa suuntaa. Mä en ehkä.. Vois sanoo, et jos menis ja vaik aattelis et pääsis sinne sanomaan, että luotat vaan ittees, ja oot rohkea ja kuuntele sydäntäs, ni vaikuttasko se. Emmä tiiä, emmä ehkä sitä vahvistusta sillonkaan, tai ko kaikki on menny kuitenki hyvin, niin en mä haluais et mä oisin muuttanu mitenkään.. Et mun vanhempi minä tulis sanomaan mitään muutakaan. *naurahdus* En varmaan sanois mitään sen kummempaa ohjetta, muuta ko että olet oikeilla jäljillä. *naurahdus* Voisin kertoa sellasen viestin.

Entäs millasen elämänohjeen vanha sinä antais tämänhetkiselle sinälle?

Vanha, minä vanhana..ootas. … Jaa-a, mitäköhän se vois sanoo.. … Emmä uskalla miettii, et sitte voi kuulostaa vähä siltä että jos vanha minä sanois jotain, ni sitte jo itte kuvittelis, että on menossa johonkin suuntaan, vähän eri suuntaan, et pitäs jotain korjata. Ja itse asias loppujen lopuks, en mä kyl, vaikka mä tos sanoinki, nii en mä haluu ajatella niin pitkälle tulevaisuuteen. Ehkä pienempinä etappeina kerrallaan. *naurahdus*

 

Studiolla.

Sit elämää ylipäätään taas aatellen, mitä hyvää ja kaunista koet tässä hetkessä?

No paljon. (Se oli kattava vastaus.) *naurua* Nii, kyl mä koen olevani tosi onnellinen ja.. Emmä, mitä hyvää ja kaunista.. Niin, täl hetkel ainaki tuntuu, että monet asiat on niin mallillaan, tai sillei kivasti, että varmaan myös tuntee semmost tietynlaist kiitollisuuttaki asioihin, ja sit semmost tietynlaist levollisuutta.

Sitten loppuun, että haluatko sä kysyä multa jotain?

Hmm. No tota, kerro sun suhteesta musiikkiin, ja miten se on vaik lähteny, ja miten sä koet musiikin, tai mitä musiikki merkitsee sulle?

Lähteny, no lapsesta asti siis kuunnellu erilaist musiikkia.. Ja tota, mä sain ekan cd-soittimen ku mä olin kuudennella luokalla, sillo vast kunnolla rupes tämmöst poppimusiikkii ja tämmöstä kuuntelee. (Joo.) Sitte..no yläasteel rupes käymään sitte tämmösil ilmaiskeikoilla mitä oli eri tapahtumissa ja tavallaan sitä kautta ko sitä omaa itteeki alko hakemaan, nii mä kuuntelin enimmäkseen suomiräppii sillon, pukeuduinki siihen mukaan ja tällee näin (Joo.), et tosi vahvasti meni siihen genreen mukaan, ja..

Sitte aikusena niinku enemmän tullu erilaista ja tällee, et mä käyn aina joskus keikoilla ja festareilla, ja sitte yleensä aina välillä innostuu jostain tietystä, niinku nyt just tääki, et teiän keikoillaki oon käyny aikasemminki (Joo.), mut tavallaan nyt tuli jotenkin semmonen ko käytii siel Tavastian keikal niinku semmonen että hei nyt mä haluun, et tuli semmonen niinku palo tavallaan siihen. (Okei, joo.) Et toisaalta tuntuu, et vaik se saattaa vaihtuuki sit aina se kohde tavallaan, mut nyt niinku teidän lauluista ja lyriikoista jotenkin tällä hetkellä tuntuu, et saa ammennettua paljon. Ja ne tuntuu nyt sopivan omaan elämään. (Nii just.) Et se on semmosta niinku, voimaannuttavaa ja energiaa arkeen. Latautumista.

Joo. Onks sul ikinä ollu mitään, ooksä harrastanu millään tavalla, ooksä soittanu mitään, laulanu, tai..?

No mul on ollu lapsena kahet semmoset, toinen oli oikeestaan aika hyväkin, kunnolliset semmoset pikkukiipparit (Joo, joo.), kitara mul on itellä, mut oon soittanu koskaha lie viimeks. *naurahdus*, Ja tota, meil yläasteel oli ajatus jostain bändiviritelmästäki, et siinä mä koitin soittaa rumpuja, mut sit se kans hautautu vaan jonneki.

Mut et sul on aika paljoki tollast, et ei pelkästään niinku kuuntelija. (Joo ei.) Kuuntelijana, vaikka ei sil oo mitään sinänsä merkitystä, et on kuitenki niin paljon ihmisii ketkä vaa kuuntelee, et ilman niinku mitään. Sehän on nii fiilisjuttu tavallaan, et mitä se kullekin, kenellekin, mitä kukin ikin siitä saa.

Joo näinpä. Mutta nyt mennään kuuntelijan roolissa, fiilistelijänä.

 

Jyväskylän keikan jälkeen 30.6.2017.

Isot kiitokset, Klaus. Nähdään!