6.11.2017

Ole mulle ihminen..

..eli kirjoitusta Hämeenlinnan teatterin musikaalista nimeltä Naisia hermoromahduksen partaalla.
Ensinnäkin täytyy myöntää, etten ole nähnyt alkuperäistä elokuvaa, mutta en koe että se mitenkään haittaisi. Musikaalin myötä kyllä heräsi mielenkiinto nähdä sekin. Ehkäpä joskus, nautitaan tästä musikaalista nyt ensin.

Täytyy vain todeta, että Hämeenlinnan teatterin väki on taas onnistunut tekemässään. Naisia hermoromahduksen partaalla tuo katsojien eteen lavan täydeltä tunteita, laidasta laitaan. Rakkautta, sydänsuruja, kaipuuta, unelmointia..ja melkeinpä kaikkea noiden väliltä. Samaistuttavia hahmoja, samaistuttavine kokemuksineen ja tunteineen. Erään tälläkin hetkellä tv:ssä pyörivän mainoksen lause "Hyvät päätökset syntyvät kokemuksista, kokemukset taas syntyvät huonoista päätöksistä" sopii mielestäni tähän musikaaliin. Musikaalin hahmokaarti on kirjava, ja esittäjäjoukko sopiva.

Sinikka Salminen esittää Pepaa jonka suuri rakkaus hylkää, mutta jonka elämässä uusi ja erilainen rakkaus saa alkunsa. Pepa pärjää kuin nykyaikainen, vahva ja itsellinen nainen. Laulut todella miellyttäviä kuunnella.

Lasse Sandberg on karismaattinen Ivan, joka laulaa kaikkien naisten sukat makkaralle. Blablablablablaa, muuta ei sitten tarvitakaan. Niinhän se on, jos miehellä on oikeanlainen ääni.
 
Mikko Töyssy on taksikuski, joka on aina paikalla kun tarvitaan. Ja häneltä löytyy autostaankin apu milloin mihinkin vaivaan, sekä hyviä viisauksia. "Huominen on omanlaisensa päivä."

 
Katariina Kuisma-Syrjä heittäytyy Lucian rooliin, ja voi miten heittäytyykään! Hullunkatkerasti suorastaan. Ja hänen äänensä myös, hienoa kuunneltavaa. (Kuvassa etualalla.)

Johanna Reilin esittämä Pepan aulavahti heittää myös ilmoille hienoja viisauksia elämästä. "Jumala keksi rakkauden..mutta ois saanu kyllä miettiä vielä toisen kerran." Tai jotenkin näin, mutta hyvin hauskasti todettu.

Matti Leino vatkaa lanteitaan Carloksena, joka ei tunnu olevan ihan varma elämänsä rakkaudesta..ja tapahtumat heittelevätkin häntä uusille urille. Vai pitäisikö sanoa, että uudet asiat heittäytyvät häntä kohti? (Kuvassa vasemmalla.)

Emppu Jurvanen, tuo uusi nuori ja suloinen kasvo lavalla, on ilkeä terroristi, joka antaa kaikista eniten silmänruokaa lavalla ollessaan. Ei huono! Osaa hän tanssia, laulaa ja näytelläkin. Toivottavasti häntä nähdään lavalla jatkossakin. (Kuvassa oikealla.)

Kaiken kaikkiaan, hyvä ja osaava porukka tosiaan vaikken kaikkia nimeltä luettelekaan. Laulut kuulostivat hienoilta ja tanssit olivat näyttäviä. Lavastus riittävä ja toimiva, on mukava kun joutuu itse vähän käyttämään myös mielikuvitustaan esitystä katsoessa. Ja taas se mistä pidin kovasti: bändi on näkyvillä, tällä kertaa lavasteiden yläosissa. Sekä Petja Lähteen soittopaikka lavan takaosassa oli hauska lisä. Valkokankaille heijastetut kuvat tukivat myös hienosti esitystä.

 
Näin esityksen Hämeenlinnan teatterin tarjoamalla lipulla, kiitokset kovasti siitä. Kuvat ovat teatterin kuvapankista/Tapio Aulu. Kiitos, ja nähdään taas.