Jo tässä on liikaa hengailtu tämän esityksen jälkeen, nyt vasta ehtii kirjoittaa tästäkin. Kävin siis jo lauantaina 4.2.17 katsomassa Helsingin kaupunginteatterin (myöhemmin HKT) uuden musikaalin, nimeltään Kirka - Surun pyyhit silmistäni. Vaikkei tämä musikaali aivan kaikkea Kirkan elämästä kerrokaan, toi se silti minulle paljon uusia asioita esiin hänen elämänsä varrelta.
Kirkan kuolemastahan tuli juuri kymmenen vuotta, joten tämä oli hieno ajankohta k.o. musikaalille tuon rokkikukon muistoksi. Itse olin vähän alle kaksikymppinen Kirkan menehtyessä, mutta tunnetuimmat hänen kappaleistaan olivat toki itsellenikin tuttuja ja nykyään erinäisiä muistoja herättäviä.
Näytöksessä jossa kävin, oli rooleissa seuraavat henkilöt:
-Kirka: Heikki Ranta
-Sammy: Sami Hokkanen
-Muska: Raili Raitala
-Leo, isä: Kari Mattila
-Elisabeth, äiti: Marjut Toivanen
-Danny: Jon-Jon Geitel
-Remu: Petrus Kähkönen
Suuremmilta osin näissä rooleissa on samat näyttelijät, Kirkalla ja Sammylla on pääsääntöiset vuorottelijat. Ja toivon että pääsen näkemään vielä myös Kalle Lindrothin ja Juha Lagströmin versiot Kirkasta ja Sammysta, vaikka todella paljon jo pidin Heikin ja Samin roolisuorituksista. Vaikken Kirkaa koskaan livenä nähnytkään, niin sen verran taltiointeja hänestä kuitenkin nähnyt, että Heikki oli kuin hän. Varsinkin sieltä hieman ylempää katsomosta, kun näki lavan kokonaisuudessaan. Mikä myös hieman harmittikin, koska itselleni myös esiintyjien ilmeet ovat iso osa elämystä, ja nyt ne jäivät jonkin verran kaukaisuuteen itselläni.
Mutta siis. Samia Sammyn roolissa ei voi tarpeeksi kehua, hän oli siinä aivan loistava. Koko hänen olemuksensa huokui aitoutta, ja kun hänen taipaleensa esityksessä (elämässä) päättyi, kyllä siinä vierähti kyynelsilmäkulmasta poskelle. Siinä kohtauksessa sen synkkä, hidastempoinen musiikki sai itsen ihan jännitystilaan, vaikka tiesikin miten Sammyn tarina päättyy.
Yksi musikaalin mahtavimmista onnistumisista on mielestäni se, miten hienosti Kirkan ja Sammyn välinen veljesrakkaus välittyy katsomoon, kuten myös aikuisen Muskan välittäminen veljestään. Tuollaisten tunteiden esittäminen ja siinä onnistuminen ovat taito jos mikä. Se vieretysten siellä kerrossängyn yläpedillä istuminen, voi että. Tunteita täynnä olevia hetkiä.
Pidin myös kovasti siitä, miten esityksessä hieman rikotaan niin sanottua neljättä seinää. Emme vain katsoneet näytöstä, vaan myös katsoimme sitä. Tarkoitan esimerkiksi siis alun juontoa, jossa toivotetaan illan tähti lavalle, sekä sitä kun Kirka kysyy mikä meno katsomossa on. Se toi oman hienon lisänsä esitykseen.
Ilmeisesti jonkin verran ristiriitaisia ajatuksia herättävä, hieman parodiamainen sekä Ken-nukkemainen Danny oli myös mielestäni mainio. Jon-Jon hoitaa tämänkin roolinsa hyvin, enkä yhtään ihmettele Muskan pyörtymisreaktiota tämän heillä vieraillessa.
Petrus kiharapehkoisena Remuna oli myös suupieliä nostattava hahmo. Remun huutelut ja neuvot esiintymisuraa aloittelevalle Kirkalle olivat kovasti naurun pyrskähdyksiä aiheuttavia.
Erityismaininta täytyy antaa Unto Nuoran esittämälle kapellimestari Palsternak'ille. Siinä kohtaa taisi tulla esityksen makeimmat naurut. Sai räkättää vedet silmissä sitä hulvatonta menoa.
Jotta nyt ihan kaikkia rooleja ei tulisi yksitellen käytyä läpi, niin sanon vain tämän: nappisuorituksia, hyviä valintoja kuhunkin rooliin.
Ja näiden hienojen roolisuoritusten lisäksi kappalevalinnat olivat todella onnistuneet. Oli niitä tunnetuimpia, tärkeimpiä ja isoimpia, mutta itselleni myös useampi vieraampi. Esimerkiksi tämä Neidonryöstö, joka on aivan loistava kappale. Arvatkaa onko soinut päässä..ja Youtubesta.. No on.
Lavastus oli niukkaa, mutta mielestäni ei enempää tarvinnutkaan. On kivaa kun saa itse mielikuvitella lisää, ja pienimuotoinen lavastus antaa enemmän tilaa näyttelijöille. Sekä tansseille, tottakai. Eipä siellä penkissä istuessakaan voinut tosiaan ihan paikoillaan jäkittää, niin se meininki vaan vei mennessään. Lavastuksen lisäksi vaatteet, ne vaatteet. Ah. Niin ihania, ja aikakausia kuvaavia.
Kaiken kaikkiaan, eihän tästä voi muuta kuin taas kiittää HKT:ta, ja oikein isosti. KIITOS. Nähdään taas.