19.10.2019

Tampereen Työväen Teatteri: Poikabändi

Kävimme ystävien kanssa lauantaina 12.10.19 katsomassa Tampereen Työväen Teatterin (myöhemmin TTT) Poikabändi-musikaalikomedian. Sain oman lippuni pressilippuna, siitä iso kiitos TTT. <3 Kuten aiemminkin, olen jutellut esityksestä ystävieni kanssa. Paljon. Tällä kertaa tosin käytän myös heidän näkemyksiään tähän tekstiin (kursivoidut osat ovat heidän sanomisiaan).

(Kuva: Harri Hinkka/Tampereen Työväen Teatteri.)

Esityksen käsikirjoitus ja ohjaus on Heikki Syrjän ja Riku Suokkaan käsialaa. Sävellyksestä ovat vastanneet Risto Asikainen, Kristian Maukonen ja Pekka Siistonen. Sanoituspuolelta löytyy mainitut kolme säveltäjää ja lisäksi Heikki Syrjä, Ville Syrjä, Sana Mustonen sekä Juulia Haverinen.

Toiboys-rooleissa on seuraavat komistukset:
Gari = Jari Ahola
Matteus = Jon-Jon Geitel
Korppi = Lauri Mikkola
Seitti = Saska Pulkkinen
Juzzi = Jonas Saari

Muutama muu mainitsemisen arvoinen roolihenkilö:
Make = Samuli Muje
Kaarina, Garin äiti = Jaana Oravisto
Monica = Heidi Kiviharju
Ilpo = Aimo Räsänen
Jas Gripen = Verneri Lilja

(Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri.)

"Tervetuloa ToiBoys-factoryyn!"Mistä sitten on kyse? Vastaus on Toiboys, tuo kaikkien ysäripoikabändien esikuva Toijalasta. Bändi, josta löytyy jokaiselle jotakin. Tai joka suuhun jotakin, kuten totesimme.

Tämä tarina kertoo unelmista, unelmien tuhoutumisesta ja siitä, kuinka voi syntyä uusia unelmia. Ja siitä kovasta työstä, joita unelmien eteen täytyy tehdä. Poikabändin synty, nousu ja lasku. Ja ystävyyden voimalla uuteen nousuun! Tosiaan, kuten monessa muussakin tarinassa, myös Poikabändissä ystävien merkitys nousee vahvasti esiin.
Vaan onhan senyt m yönnettävä, että hetkittäin sitä tarinan syvällisempää merkitystä joutuu oikein etsimään, kun edessä on ryhmä kivannäköisiä, vähäpukeisia miehiä. Esitys on seksiä tihkuva, vatsalihakset hyppää silmille (ainakin meille eturivissä istuneille) ja herrojen hymyt uppoaa sieluun.

"Itse huomasin istuvani koko vajaan kolmetuntisen hymyssä suin (trimmatuilla, komeilla, hyvin laulavilla, puolialastomilla miehillähän ei ollut mitään tekemistä asian kanssa). Osa syynä saattoi olla myös se, että kuinka jätkät osasivat ottaa yleisönsä (kuten ysäripoikabändeillä oli tapana), suoraa ja kiusoittelevaa flirttiä silmästä silmään. Kiitos tästä Korpille. Huh, aivan kuin katsomossa olisi välillä lämpötila noussut."

Toiboys-roolihahmot ovat aivan ihania. Kuten jo aiemmin sanoin, jokaiselle jotakin. On söpöyttä ja karismaa, karskiutta ja herkkyyttä, kaikkea sopivassa suhteessa. Pojille annetaan tietyt roolit bändiin liittyessä, että jokainen voisi löytää samaistuttavan henkilön bändin jäsenistä, ne annetut roolit vaan eivät aivan kaikille heidän omiin luonteisiinsa alussa istu. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko tämä tosiaan ihan todellinen juttu sieltä ysärin ajoilta? Epäilen vahvasti, että on. Nykyään ei enää varmaan niinkään.

Jotain näistä hahmoista myös..
-Gari. Ihana kotiin palannut tuhlaajapoika, äidin oma kullannuppu. Hänellä on uskoa unelmiin, ja tekee töitä niiden eteen. Projektin alkuun saaja, joka lopulta luulee taas epäonnistuneensa.
-Matteus. Äitien unelmavävy, ainakin alussa. Kiltti kuin mikä, ja yhtä ujo. Niin sympaattinen. Mutta mikä muutos hänessä tapahtuukaan, kun vauhtiin pääsee!
-Korppi. Rocksielu,  jolla on oma tyyli. Rakastaa vahvasti, elää täysillä. Ensimmäistä kertaa lavalle tullessaan hän muistuttaa kovin erästä tunnettua muusikkoa..
-Seitti. Sinä suloisuus. Hassu, viaton hömppä jonka kykyihin ei meinata ensiksi uskoa ollenkaan, vaikka katsojille ne kyllä välittyvät heti ensimmäisissä harjoituksissa.
-Juzzi. Porukassa pitää aina olla herkkä maajussi, eikö vain? No, tässä teille on sellainen. Vähän on kyllä liikaa raha mielessä tällä miehellä, mutta annettakoon se anteeksi.

(Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri.)


Puvustuksesta ja muustakin rekvisiitasta täydet pinnat. Värit, keskijakaus, donitsikampaukset..se raidallinen collegepaita jossa oli kaksi nallea, itse muistan lapsuudesta samanlaisia kissojen ja koirien kuvilla.  Ja ne puolipaneelit seinissä..voih! Sekä latolavastus heinäpaaleineen. Ylipäätään lavasteiden käyttö oli todella sujuvaa, ja monipuolista. Välillä pienillä jutuilla tekee paljon, mutta mukana on kuitenkin myös massiivisuutta.
Erityismaininnan annamme myös Garin pikkutuhmalle äidille Kaarinalle. Mikä hahmo! Ja itse olin kovin onnellinen nähdessäni myös Aimo Räsäsen lavalla. Hänessä on sitä jotain!

Tapahtumat lavalla olivat hyvin moniulotteisia, aina ei tiennyt että minne päin lavaa olisi katsonut ja kenen toimintaan kiinnittänyt huomionsa.
"Se yllätti mut ihan täysi ja mite paljo siin oli pienii huumorikohtii mitkä tajus vast ku ne oli jo menny. Sekä se että miten paljon taustalla tapahtuu kans humoristii juttuja."

Esityksestä ei juurikaan löydy parannettavaa, paitsi ehkä pari seikkaa."Juzzin ääni ei tuntunut pääsevän oikeuksiin bändin biiseissä, tietäen millainen ääni Jonakselta lähtee." Ja oma harmitukseni on se, että olihan tuo nyt aivan liian lyhyt aika ihastella tuota viisikkoa lavalla.
Moniulotteisuus ja esityksen kesto saivatkin miettiämään, että ehkäpä tämä täytyisi tulla katsomaan toisenkin kerran. Sitten muistaisi jotkut mahtavat lausahduksetkin paremmin.

(Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri.)

Loput kommentit ja ajatukset jätän omaan päähäni ja tietokoneen tiedostoihin, etten paljasta esityksestä liikaa. Sen vain sanon, sekä omasta että ystävieni puolesta, että jos vähänkään ysäriverta virtaa suonissa, tämä esitys uppoaa täysillä. Kiitos vielä TTT. Tsuh tsuh!

11.9.2019

Helsingin Kaupunginteatteri: Pieni merenneito

Kävimme ystävän kanssa viikko sitten katsomassa Helsingin kaupunginteatterin (myöhemmin HKT) uuden, upean esityksen: Pienen merenneidon. Liput esitykseen saimme yhteistyölippuina, iso kiitos siitä. Oli pakko antaa itselle aikaa sulatella näkemäänsä, niin upeaa se oli, että nyt vasta voi kirjoittaa. Tarina on pohjimmiltaan varmaan monille tuttu, joten en juonta en kummemmin tähän avaa, vaan keskityn enemmän siihen, mitä lavalla näin.


(Kuva HKT/Robert Seger.)


HKT:n version Pienestä merenneidosta ohjasi siis Samuel Harjanne, joka on jo aiemmin näyttänyt kyntensä muun muassa Kinky bootsin parissa. Käännöksen tekivät Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila (laulut), ja sanoisin että loistavasti onnistuttu. En tiedä mitä hehkuttaisin eniten, onnistunutta ohjausta ja esityksen rakentajatiimiä, vai näyttelijöiden työskentelyä. Jokaisella tekijällä on tässä ollut oma panoksensa, ja kaikista niistä on tämä teos syntynyt.

Rooleissa nähdään seuraavat näyttelijät:
Ariel: Sonja Pajunoja
Prinssi Erik: Martti Manninen
Kuningas Triton: Mikko Vihma
Erikin holhooja Yrjö: Matti Olavi Ranin
Skuutti-lokki: Tuukka Leppänen
Pärsky-kala: Lenni Kallela (meidän näkemässä esityksessä), Samuel Vihma, Valo Eklund, Alek Pèrez Lahtinen
Sebastian-rapu: Tero Koponen
Ursula: Sanna Saarijärvi (meidän näkemässä esityksessä Ursulaa näytteli Annamaria Karhulahti)
Kiero: Paavo Kääriäinen
Liero: Antti Timonen


(Kuva HKT/Robert Seger.)


Luulin jo nähneeni parasta teatteria, mitä voi nähdä, mutta koettuani HKT:n Pienen merenneidon tiesin olleeni väärässä. Puvustus, lavastus, suomennos..ohjaus, näyttelijöiden työ, taustatyö..kaikki! Kokonaisuus oli aivan päätä huimaava, alusta lähtien isoa WOW-efektiä.
Miten saadaankaan luotua teatterin lavalle sellainen vedenalainen maailma, mikä esityksen aikana oli (tai siis, tiedän kyllä miten, mutta pysyköön teatterin taika, eikä kerrota kaikkea). Tämä pesi jopa Lontoossa nähdyt musikaalit monipuolisuudellaan sekä nykyaikaisuudellaan. Osansa fiiliksestä tekee toki myös se, että tämä on niitä oman sukupolveni Disney-tarinoita.


(Kuva HKT/Robert Seger.)


Voisin mainita jokaisen lavalla olleen näyttelijän ja asian erikseen, mutta ei tätä jaksaisi kukaan silloin lukea, joten mainitsen tähän muutaman oman suosikin:
Eniten hehkutan Ursulaa. Toteutus oli aivan loistava, jossain kohdin suorastaan säikäyttävä. Parasta oli Ursulan sanallinen anti, sekä se miten tämäkin hahmo oli tuotu nykyaikaan "bodilängvitsineen" kaikkineen. Upeaa, upeaa, upeaa. Lonkerotyöskentelykin täys kymppi.
Toinen esityksessä paljon hymyilyttänyt sana, mihin jouduin jo hieman kysymään apuakin, oli Skuutin käyttämä tuiskurustikka. Tuo täytyy jatkossa muistaa. Lisäksi Pärsky on mainittava. Niin hauskasti toteutettu, ja Pärskyn ihastus Arieliin on jotain todella suloista.
Jää syvyyksiin-kohtaus oli ehkäpä kaikista paras. Kaikki ne lavalla olleet merenelävät, niin pienet kuin isot. Rausku, oih! Ja se meno ja meininki oli juuri sitä, mistä itse eniten tykkään: värejä, hauskanpitoa, paljon tanssia ja laulua.


(Kuva HKT/Robert Seger.)


Mietin ja etsin esityksistä mielelläni aina teemoja, ja tässäkin niitä tuntui riittävän. Oman identiteetin etsiminen ja saavuttaminen, toisen valintojen hyväksyminen, rakkaus, rohkeus tehdä asiat niinkuin kokee oikeaksi. Ja nämä eivät näkyneet vain "teema per hahmo", vaan useampaan hahmoon sopi useampi teema. Nykypäivään osuvia teemoja, vaikka tarina taustalla on jo 182-vuotias.

En voi muuta kuin täydestä sydämestäni tätäkin esitystä suositella, ja toivon että pääsen itsekin vielä näkemään tämän toistamiseen. Kiitos HKT.


20.8.2019

Ajatuksia kirjasta "Saara & Laura Huhta: Uuden kaavan mukaan - Ompele moderni mallisto"

Sain WSOY:lta arvostelukappaleen Namedin tuoreesta kirjasta Uuden kaavan mukaan - Ompele moderni mallisto. Kyseinen kirja on aiemmin ilmestynyt englanniksi nimellä Breaking the pattern - A modern way to sew, ja nyt siitä tuli suomenkielinen painos. Onneksi niin, itselleni ompelukieli on ainakin vielä sujuvampaa suomeksi.

(Kuva by minä.)

Mikä on Named? Named on kahden siskoksen, Saara ja Laura Huhdan, vuonna 2013 perustama kaavamerkki. Näiden vuosien aikana heiltä on tullut yhdeksän kaavamallistoa ja yli sata erilaista kaavaa. Kotisivujensa infosivulla he sanovat näin: "..se on oppimista, rakkautta luomiseen ja onnistumisen iloa!" Aika hienosti sanottu. Heidän tavoitteenaan on ompeluharrastuksen edistäminen ja sen tekeminen kiinnostavaksi mahdollisimman monelle. Sanoisin, että tämä kirja on siinä todella hyvä työkalu.

Sitten itse kirjasta. Kirja on tiukka 192-sivuinen tieto- ja ohjepaketti, ja sen mukana tulee kaavat 10 eri tuotteeseen. Kaavat ovat kuitenkin muokattavissa, ja ohjeet näihin muokkauksiin ovat kirjassa. Muokkauksien kera eri versioita saa tehtyä jopa 50, joista kirjasta löytyy 20 erilaista. Wau. Tämä jos mikä on asiakaspalvelua paperin muodossa.

Kirjassa on ohjeet ihan alusta alkaen, että mitä kaikkea tarvikkeita ompelemisessa kannattaa olla, mutta näistä vasta-alkajan ohjeista huolimatta kirja sopii mielestäni myös sellaiselle, joka on ommellut enemmänkin. Aina voi tulla jotain pientä uutta, jota ei olekaan tullut aiemmin miettineeksi. Perusohjeissa oli ainakin itselleni monta sellaista juttua, joissa olen usein ennen oikonut, mutta nyt kun luki että miksi mitäkin kannattaisi tehdä, saatanpa tästä lähin seurata ohjeita.

Se mistä pidän todella paljon tässä kirjassa, on havainnollistavat kuvat. Niin tieto-osion kuin ompeluohjeidenkin puolella. Esimerkiksi kaavamuutokset-kappale aukeaa kuvien kautta paljon paremmin, kuin pelkästä tekstistä. Ompeluohjeissa on myös kankaan eri puolet merkitty eri värein, helpottaa hahmottamista paljon. Se vinkki jota itse aion ensimmäiseksi kokeilla, on kaavojen pilkkominen. On paljon pieniä kankaan paloja, joita tässä ompelutavassa voi hyödyntää, ja usein tällä tavalla tehdyt ovat näyttävän näköisiä.

Erityisen iso plussa kaava-arkeista, joita löytyy kuusi kappaletta. Mielestäni ne ovat selkeitä, ei ole ympätty liikaa viivoja yhteen kohtaan ja on käytetty eri värejä. Parasta kaavoissa on kuitenkin erilaisten viivojen käyttämien eri kokojen kohdalla. Huomattavasti helpompaa seurata oman koon viivaa.



Mitä minä vielä tästä sanoisin. Suosittelen kirjaa kaikille ompelun ystäville, jotka haluavat jonkinlaiset pohjakaavat, joista lähteä muotoilemaan oman näköisiä vaatteita (ja laukkuja). Itselläni pari muuta projektia odottamassa, mutta niiden jälkeen näiden kaavojen pariin. Ainakin Ruska solmumekkona (tai paitana) ja tunikana, lisäksi Sade-paita sekä Rae-housut kiinnostelevat kovasti.

Kiitos WSOY:lle tästä kirjasta!





18.6.2019

Ajatuksia kirjasta "Marja Kihlström: Iso O - Harjoituskirja"..

Sain tovi takaperin luettavakseni Marja Kihlströmin uusimman teoksen: Iso O - Harjoituskirja. Se on itsenäinen jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle Iso O - Matkaopas huipulle-kirjalle, josta myös kerroin täällä blogissani.

Kuten viimeksi, kerronpa nytkin ensin hieman taustaa kirjoittajasta: Marja Kihlström on Helsingissä vastaanottoaan pitävä erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) sekä Puhu muru-blogia ja nykyään myös samannimistä podcastia tekevä ahkera moniosaaja. Iso O - Harjoituskirja on hänen kolmas kirjansa. Vuonna 2017 ilmestyi kirja nimeltä Pannaan menemään - Kaksi tarinaa rakkaudesta, yhdessä Sami Minkkisen kanssa. Ja viime vuonna tosiaan tuo Iso O - Matkaopas huipulle. Ahkera tahti! Kihlströmin omilta kotisivuilta löytyy enemmän tietoa hänen taustoistaan ja elämästään, ja lisäksi Puhu murun löytää myös Facebookista ja Instagramista.


(Kuva itse ottamani.)

Sitten itse kirjaan. Kuten jo totesin ja kuten kirjassakin todetaan, se on itsenäinen jatko-osa edelliselle, eli tämän harjoituskirjan lukeminen ei vaadi matkaoppaan lukemista. Tässä on samoja teemoja, taisipa joku harjoituskin olla sama tai ainakin hyvin samankaltainen.
Kirja on kokonaisuutena selkeä, ja menee aihe aiheelta eteenpäin ja syvemmälle. Kannattaa siis lukea järjestyksessä etukannesta aloittaen, ja antaa aiheiden viedä mennessään.

Kirjassa on mielestäni sopivasti sekä pohdintaa vaativia, että ihan fyysisiäkin harjoituksia. Ja hyvä että nimenomaan alkaa niillä pohdiskelevilla harjoituksilla, joissa mietitään kuka ja millainen nainen minä olen, ja mitä minä haluan.
Sitten kun mietitään millaista nykyaika on: some some some, konsolipelit, netti sitä ja netti tätä. Tämäkin oli yksi kirjan teemoista, ja asia jota aina aika ajoin on tullutkin pohdittua. Muistetaan huomioida toisiamme enemmän, kuin niitä elektronisia laitteita, eikös?
Toki myös kumppanille on oma osio kirjassa luettavaksi, jonka toki tätä varten luin myös. Sekin on monipuolinen, teoriaa ja tekemisen meininkiä sopivasti sekoitettuna.

Kaiken kaikkiaan päällimmäiseksi ajatukseksi tästä kirjasta jäi se, että tärkeintä on kunnioitus, sekä itsensä että mahdollisen kumppanin. Ja myös se, että ensin täytyy itse tuntea itsensä ja omat tarpeensa, ennen kuin voi neuvoa toista.
Lopuksi haluan sanoa kaikille meille: Rohkeasti omalle ja yhteiselle matkalle harjoitusten pariin!