(Kuva: Harri Hinkka/Tampereen Työväen Teatteri.)
Esityksen käsikirjoitus ja ohjaus on Heikki Syrjän ja Riku Suokkaan käsialaa. Sävellyksestä ovat vastanneet Risto Asikainen, Kristian Maukonen ja Pekka Siistonen. Sanoituspuolelta löytyy mainitut kolme säveltäjää ja lisäksi Heikki Syrjä, Ville Syrjä, Sana Mustonen sekä Juulia Haverinen.
Toiboys-rooleissa on seuraavat komistukset:
Gari = Jari Ahola
Matteus = Jon-Jon Geitel
Korppi = Lauri Mikkola
Seitti = Saska Pulkkinen
Juzzi = Jonas Saari
Muutama muu mainitsemisen arvoinen roolihenkilö:
Make = Samuli Muje
Kaarina, Garin äiti = Jaana Oravisto
Monica = Heidi Kiviharju
Ilpo = Aimo Räsänen
Jas Gripen = Verneri Lilja
(Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri.)
Tämä tarina kertoo unelmista, unelmien tuhoutumisesta ja siitä, kuinka voi syntyä uusia unelmia. Ja siitä kovasta työstä, joita unelmien eteen täytyy tehdä. Poikabändin synty, nousu ja lasku. Ja ystävyyden voimalla uuteen nousuun! Tosiaan, kuten monessa muussakin tarinassa, myös Poikabändissä ystävien merkitys nousee vahvasti esiin.
Vaan onhan senyt m yönnettävä, että hetkittäin sitä tarinan syvällisempää merkitystä joutuu oikein etsimään, kun edessä on ryhmä kivannäköisiä, vähäpukeisia miehiä. Esitys on seksiä tihkuva, vatsalihakset hyppää silmille (ainakin meille eturivissä istuneille) ja herrojen hymyt uppoaa sieluun.
"Itse huomasin istuvani koko vajaan kolmetuntisen hymyssä suin (trimmatuilla, komeilla, hyvin laulavilla, puolialastomilla miehillähän ei ollut mitään tekemistä asian kanssa). Osa syynä saattoi olla myös se, että kuinka jätkät osasivat ottaa yleisönsä (kuten ysäripoikabändeillä oli tapana), suoraa ja kiusoittelevaa flirttiä silmästä silmään. Kiitos tästä Korpille. Huh, aivan kuin katsomossa olisi välillä lämpötila noussut."
Toiboys-roolihahmot ovat aivan ihania. Kuten jo aiemmin sanoin, jokaiselle jotakin. On söpöyttä ja karismaa, karskiutta ja herkkyyttä, kaikkea sopivassa suhteessa. Pojille annetaan tietyt roolit bändiin liittyessä, että jokainen voisi löytää samaistuttavan henkilön bändin jäsenistä, ne annetut roolit vaan eivät aivan kaikille heidän omiin luonteisiinsa alussa istu. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko tämä tosiaan ihan todellinen juttu sieltä ysärin ajoilta? Epäilen vahvasti, että on. Nykyään ei enää varmaan niinkään.
Jotain näistä hahmoista myös..
-Gari. Ihana kotiin palannut tuhlaajapoika, äidin oma kullannuppu. Hänellä on uskoa unelmiin, ja tekee töitä niiden eteen. Projektin alkuun saaja, joka lopulta luulee taas epäonnistuneensa.
-Matteus. Äitien unelmavävy, ainakin alussa. Kiltti kuin mikä, ja yhtä ujo. Niin sympaattinen. Mutta mikä muutos hänessä tapahtuukaan, kun vauhtiin pääsee!
-Korppi. Rocksielu, jolla on oma tyyli. Rakastaa vahvasti, elää täysillä. Ensimmäistä kertaa lavalle tullessaan hän muistuttaa kovin erästä tunnettua muusikkoa..
-Seitti. Sinä suloisuus. Hassu, viaton hömppä jonka kykyihin ei meinata ensiksi uskoa ollenkaan, vaikka katsojille ne kyllä välittyvät heti ensimmäisissä harjoituksissa.
-Juzzi. Porukassa pitää aina olla herkkä maajussi, eikö vain? No, tässä teille on sellainen. Vähän on kyllä liikaa raha mielessä tällä miehellä, mutta annettakoon se anteeksi.
(Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri.)
Puvustuksesta ja muustakin rekvisiitasta täydet pinnat. Värit, keskijakaus, donitsikampaukset..se raidallinen collegepaita jossa oli kaksi nallea, itse muistan lapsuudesta samanlaisia kissojen ja koirien kuvilla. Ja ne puolipaneelit seinissä..voih! Sekä latolavastus heinäpaaleineen. Ylipäätään lavasteiden käyttö oli todella sujuvaa, ja monipuolista. Välillä pienillä jutuilla tekee paljon, mutta mukana on kuitenkin myös massiivisuutta.
Erityismaininnan annamme myös Garin pikkutuhmalle äidille Kaarinalle. Mikä hahmo! Ja itse olin kovin onnellinen nähdessäni myös Aimo Räsäsen lavalla. Hänessä on sitä jotain!
Tapahtumat lavalla olivat hyvin moniulotteisia, aina ei tiennyt että minne päin lavaa olisi katsonut ja kenen toimintaan kiinnittänyt huomionsa.
"Se yllätti mut ihan täysi ja mite
paljo siin oli pienii huumorikohtii mitkä tajus vast ku ne oli jo
menny. Sekä se että miten paljon taustalla
tapahtuu kans humoristii juttuja."
Esityksestä ei juurikaan löydy parannettavaa, paitsi ehkä pari seikkaa."Juzzin
ääni ei tuntunut pääsevän oikeuksiin bändin biiseissä, tietäen
millainen ääni Jonakselta lähtee." Ja oma harmitukseni on se, että olihan tuo nyt aivan liian lyhyt aika ihastella tuota viisikkoa lavalla.
Moniulotteisuus ja esityksen kesto saivatkin miettiämään, että ehkäpä tämä täytyisi tulla katsomaan toisenkin kerran. Sitten muistaisi jotkut mahtavat lausahduksetkin paremmin.
(Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri.)
Loput kommentit ja ajatukset jätän omaan päähäni ja tietokoneen tiedostoihin, etten paljasta esityksestä liikaa. Sen vain sanon, sekä omasta että ystävieni puolesta, että jos vähänkään ysäriverta virtaa suonissa, tämä esitys uppoaa täysillä. Kiitos vielä TTT. Tsuh tsuh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti