24.4.2018

Rakkautta ilmassa..

Eli tekstiä Helsingin kaupunginteatterin näytelmästä Rakastunut Shakespeare.
Alkuperäiskäsikirjoitus on Marc Normanin ja Tom Stoppardin, näyttämösovitus Lee Hallin ja musiikki Paddy Cunneenin. Helsingin kaupunginteatteriin näytelmän ohjasi Kari Arffman, suomennos on Reita Lounatvuoren. Näytelmän suomenkielinen kantaesitys oli 25.1.2018, ja esitykset jatkuvat 19.5.2018 asti. Itse näin tämän näytelmän vapaalipulla, siitä taas isot kiitokset HKT:lle. Tässä jutussa käytetyt valokuvat löytyvät heidän kuvapankistaan ja kuvaajana on ollut Tapio Vanhatalo.

(Will Shakespeare/Heikki Ranta. Kuva: Tapio Vanhatalo.)
 
Itselläni ei ollut tähän kyseiseen tarinaan ennalta mitään kosketuspintaa, en siis ole nähnyt vuoden 1998 samannimistä elokuvaa. Ystäväni mukaan tämä näytelmä menee hyvin elokuvan mukaisesti, itselläni on aikeissa katsoa tuo elokuva tässä piakkoin. Mutta asiaan.
Voisin todeta lyhyesti ja ytimekkäästi: rakastuin. Rakastuin rakastuneeseen Shakespeareen. Näytelmään, ja hahmoon. Voi, mikä ihana romanttinen retku tuo Heikki Rannan näyttelemä William Shakespeare tässä onkaan! 💖 Vaikkakin hän oman luovuutensa ollessa hukassa tukeutuukin ystävänsä Kit Marlowen (Tuukka Leppänen) apuun, ja hurmaa neitoa aluksi tämän sanoilla. Ah, olisipa ihana kuulla sellaista lepertelyä..vaikkakin juuri pari päivää sitten totesin, että ehkä se tosielämässä olisi hieman liian siirappista moinen. Siksipä on hyvä, että sitä voi mennä kuuntelemaan teatteriin.

(Kit Marlowe/Tuukka Leppänen. Will Shakespeare/Heikki Ranta. Kuvat: Tapio Vanhatalo.)

Hahmoja kun ajattelee, niin mielestäni näyttelijävalinnat ovat osuneet hyvin nappiin hahmojen kohdalla. Heikin pehmeät piirteet sopivat Williin täydellisesti, Tuukan vilkkusilmät taas Kitin vilkkaaseen luonteeseen. Ja se mitä näyttelijöillä ei luonnostaan ole, lisätään puvustuksen ja maskeerauksen avulla. Mainittakoon nyt esimerkiksi viiksien määrä..eritoten Petrus Kähkösen näyttelemän Burbagen naamakarvoitus, sekä Miila Virtasen Thomas Kent-viikset. Voi että! Ja puvustushan oli aivan ihana. Ne naisten mekot ja hameet..kauniita, niin kauniita.

(Fennyman/Rauho Ahonen, Will Shakespeare/Heikki Ranta ja Thomas Kent/Miila Virtanen. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Miila tekee erittäin hienon suorituksen tuplaroolissaan Viola de Lessepsinä ja Thomas Kentinä. Tuon ajan naisilla on varmasti ollut ajoittain hankalaa toteuttaa unelmiaan, kun oma sukupuoli on ollut esteenä. Onneksi nykyään on paremmin.
Helena Haaranen kuningatar Elisabeth I:nä on myös loistava. Hahmo on melko velmu, ollakseen maan hallitsija. Tai ehkä juuri siksi. Ja ulkoisesti hän toi mieleen Ihmemaastakin tutun Herttakuningattaren, tullessaan ensimmäistä kertaa lavalle.

(Kuningatar Elisabeth I/Helena Haaranen. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Ja se Petruksen Burbage, se on mainio. Tämän vaatetus, se vihreä puku on oudolla tavalla aivan ihana. Ja vastakohtana alkupuolen..noh, epävaatetus. Melkoinen näky silmille.
Ja kuten aina, Kari Mattila ja Rauno Ahonen tuovat katsojalle hyvän mielen näyttelijäntaidoillaan. Heitä on todella ilo katsoa ja kuunnella. Muita näyttelijöitä tietenkään väheksymättä, mutta tottahan se että jotkut vain osuvat enemmän omaan silmään.
Ensembleä kehun myös taas, eritoten kapakan ilotyttöjä. Ihan toivat mieleen Les Miserablesin satamanaiset, hyvällä tavalla.

(Burbage/Petrus Kähkönen. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Tämä näytelmä tarjoaa suuria haaveita, intohimoisia tunteita ja ronskiakin huumoria, kaikkea sopivana sekoituksena. Willin ja Thomaksen ensimmäinen suudelma Romeon ja Julian harjoituksissa sai aikaan melkoisen "ohhoh"-reaktion itsessäkin. Siinä oli kiihkoa!
Ja useampi hyvä one-liner näytelmästä löytyi myös, pari näistä Mattilan esittämän Ned Alleynin suusta. Mainittakoon esimerkiksi hänen lausahduksensa Burbagelle: "Pukuvaraston pieru". Noh, onhan se vähän sellainen vaatteilla koreileva hahmo se.
Ihana, mieltä lämmittävä hetki oli myös Matti Rasilan Wabash-hahmon hetki teatterin lavalla. Enpä kerro siitä sen enempää, ettei yllätysmomentti katoa.
 
 (Viola de Lesseps/Miila Virtanen ja Will Shakespeare/Heikki Ranta. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Tämähän oli itseasiassa nyt jo toinen puhenäytelmä lyhyen ajan sisään, vieläpä tämän vuoden puolella. Ja tykkäsin, eikun, rakastin. Suosittelen kovasti romantiikasta tykkääville, niille ketkä pitävät tuosta elokuvasta ja/tai Shakespearen tuotannosta, tai niille jotka haluavat hypätä hetkeeksi muinaiseen Lontooseen. Iso peukku ja monta, monta sydäntä. Taas jaksaa uskoa rakkauteen. Kiitos HKT.