23.9.2018

Hyväksy itsesi, hyväksy muut - Kinky boots

Helsingin Kaupunginteatterin tuorein musikaali-iloittelu Kinky boots on todellinen potin räjäyttäjä! Kävin katsomassa esityksen viikko sitten, ja joka päivä jokin osa tuosta mahtavasta spektaakkelista on palannut mieleeni. Niin lauluista, kuin musikaalin syvästä sanomastakin.
 
Sinulle joka et ole vielä Kinky bootsiin missään mediassa törmännyt, taikka sitä nähnyt, sanon nämä sanat: Mene! Katso! Nauti! 💗 Ja tee se avoimella mielellä ja täydellä sydämellä. Itse olin jo etukäteen varma, että tulen nauttimaan (kuten tapanani musikaaleissa on), mutta että näin paljon! Totesin itsekseni että minä todella kaipaan musikaalilta menoa ja meininkiä, räiskyvyyttä ja iloisuutta, energiaa! Ja sitä on nyt tarjolla.
 
(Kuva itse ottamani.)
 
Kinky bootsin juoni on seuraavanlainen:
Northamptonissa asuvan nuoren miehen, Charlie Pricen (Petrus Kähkönen) isä kuolee, ja jättää tälle perinnöksi vanhan kenkätehtaan. Tehdas on konkurssin partaalla, ja Charlie on jo muuttanut Lontooseen kihlattunsa kanssa. Hän ei tiedä mitä tekisi tehtaan kanssa, ja onkin valmis antamaan periksi. Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan.
Eräänä iltana Charlie näkee sivukujalla joukon miehiä piirittävän naista, ja menee tämän avuksi. Tämä nainen on Lola (Lauri Mikkola), eikä lainkaan avuton, sillä siviiliminältään hän on Simon, loistava drag-artisti. Lola valittaa Charlielle, kuinka korkokengät eivät tahdo kestää mitään. Ei roistojen pieksemistä, ei hänen ja muiden drag-artistien painoa. Tästä Charlie saa idean. Mitä jos Pricen kenkätehdas uudistuisi, ja alkaisikin tehdä kenkiä drag-artisteille? Lola saisi toimia suunnittelijana.
 
Lolan pukuhuoneessa. (Mirka Kleemola/HKT)
 
Lola ja Lolan enkelit. (Mirka Kleemola/HKT)
 
Tästä alkaa hieno yhteistyö, jossa Pricen hieman vanhanaikainen tehdas ja sen työntekijät joutuvat uuden eteen Lolan tullessa tehtaalle. Eikä hän suinkaan tule yksin, vaan hänellä on omat enkelinsä mukanaan. Ompelukoneet alkavat laulaa kun uusia värikkäitä nahkakappaleita muotoillaan kengiksi, ja sanansäilä viuhuu samaa vauhtia kun kaikki eivät meinaa Lolaa ja tämän taiteellista olemusta sulattaa. Otetaan esityksen aikana yksi nyrkkeilymatsikin, mutta kuka ja ketä vastaan?
Viimein kenkämallisto alkaa olla valmis, ja Charlie, Lola enkeleineen ja tehtaan väkeä ovat lähdössä Milanoon esittelemään kenkiä. Matkaan mahtuu kuitenkin mutkia, muiden ajatellessa Charlien vaativan liikoja. Lopulta Charlie lähtee matkaan kolmistaan työntekijänsä (ja uuden tyttöystävänsä?, entisen kihlauksen purkauduttua) Laurenin (Anna Victoria Eriksson) sekä niin sanotun neuvonantajansa Georgen (Joachim Wigelius) kanssa. Kauan odotettu muotinäytös alkaa, ja lopulta kaikki sujuu kuitenkin hyvin.
 
Lontoosta Milanoon. (Mirka Kleemola/HKT)
 
Tällä kertaa juoni vain näin karkeasti, menemättä kovin pieniin yksityiskohtiin. Paljon tarkemminkin voisin kirjoittaa ja kertoa, mutta haluan että sinulle joka tämän luet, mahdollisesti heräisi mielenkiinto mennä katsomaan Kinky boots ja olisihan se nyt aika ikävää jos kaiken jo tietäisit.
 
En löydä mitään pahaa sanottavaa tästä esityksestä. Roolisuoritukset, laulut, puvut..WAU! Jalka kyllä vipatti, ja seisomataputuksiin täytyi lopettaa. Olisi mielenkiintoista päästä joskus näkemään, miten tämä on muualla maailmalla vedetty. Ja tämä HKT:n versiokin täytyy vähintään toisen kerran nähdä. Onnekkaat te, jotka olette nyt jo käyneet useasti katsomassa! Täytyisi varmaan myös alkuperäinen elokuvaversio etsiä käsiinsä.
 
Ensimmäinen pari uunista ulos. (Mirka Kleemola/HKT)
 
Käsiohjelmaakin on tullut esityksen jälkeen monesti selattua, ja sieltä voisin poimintona ottaa "Lolan kuuden askeleen ohjelman:"
1. Sä reilu oo
2. Käy koulusi
3. Hyväksy itses, niin sä hyväksyt muut
4. Muista rakastaa
5. Usko itseesi
6. Kun sydämesi aukee muuttuu maailmasi
..mielestäni erittäin hienoja elämänohjeita, ihan meille jokaiselle.
 
Kiitos Helsingin kaupunginteatterille lipuista, kiitos Samuel Harjanteelle ohjaamisesta, ja kiitos koko Kinky bootsin tekijäporukalle, niin lavalla kuin taustalla. Tämä esitys on rakkautta.
 
Lolan enkelit. (Mirka Kleemola/HKT)

21.5.2018

Ajatuksia kirjasta "Marja Kihlström: Iso O - matkaopas huipulle"..

Sain siis luettavakseni ja esiteltäväkseni Marja Kihlströmin kirjan Iso O - matkaopas huipulle. Kirja on ollut luettuna jo tovin, piti vain vähän miettiä millä tavalla esittelisin kirjaa. Lukiessani tein alkuun muistiinpanoja ajatuksella että tästä haluan kirjoittaa blogiin, ja tästä, ja tästä, mutta sitten tajusin että eihän tästä nyt ihan kirjareferaatti tarvitse tulla vaan pieni esittely, joka mahdollisesti herättäisi tämän tekstin lukijan mielenkiinnon lukemaan kyseinen kirja itse.

(Kuva minun ottamani.)
 
Vaan kuka on kirjan kirjoittaja, Marja Kihlström? Hän on Sexpo-säätiössä vastaanottoa pitävä, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja Puhu muru-blogia kirjoittava suomalainen nainen. Iso O - matkaopas huipulle on hänen toinen kirjansa, aiemmin hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Pannaan menemään - Kaksi tarinaa rakkaudesta yhdessä Sami Minkkisen kanssa. Kihlströmin omilta kotisivuiltaan löytyy enemmän tietoa hänen taustoistaan ja elämästään. Lisäksi Puhu murun löytää myös Facebookista ja Instagramista.

(Kuva Marja Kihlströmin kotisivuilta.)
 
Sitten itse kirjasta. Se ilmestyi tämän vuoden maaliskuun lopulla, kustantajana Kosmos. En muista missä päin sosiaalista mediaa näin siitä kuva ensimmäisen kerran, mutta sen muistan että heti tuli into lukea se. Olen iloinen että voin nyt jakaa ajatuksiani siitä teillekin.

Kirjalla on miellyttävä pelkistetty ulkomuoto, pinkkiä ja kultaa väritykseltään. Ihanan tyttömäinen, ja aiheeseen sopiva. Onhan orgasmi silkkaa kultaa ilmaantuessaan.
Kuten kirjan nimikin sanoo, tämän kirjan on tarkoitus olla matkaopas. Sisällysluettelosta jo huomaa, miten aihetta käsitellään aste asteelta eteenpäin. Ja mielestäni tämä kirja nimenomaan täytyy lukea järjestyksessä, ei pomppien aiheesta toiseen. Sehän menettäisi silloin merkityksensä.

(Photo by Tyler Nix on Unsplash)

Naisen orgasmia ja sen saamista käsitellään kirjassa monin eri tavoin. Aiheita ovat esimerkiksi oman itsetunnon merkitys, teeskennellyt orgasmit ja niiden vaikutus, orgasmivaikeudet ja suorituspaineet, seksifantasiat ja -lelut, itsetyydytys, sekä seksi ja orgasmi kumppanin kanssa. Nämä vain muutamia mainitakseni. Onpa kirjassa myös oma osionsa kumppanille luettavaksi, toki kumppanikin voi lukea kirjan kokonaan niin halutessaan.

Näitä kirjan aiheita on lähestytty hellävaroen, mutta varmalla ja ammattimaisella otteella. Huomaa että kirjoittaja tietää mistä puhuu ja tietää mitä tekee. Kirja on todella asiapohjainen, mutta kyllä jotkut lauseet saivat myös naurahtamaan ääneen. Hienon lisän kirjaan tuovat ihmisten omat lainaukset elävästä elämästä. Olipa siellä yksi sellainenkin, joka olisi voinut olla kuin omasta suustani.

Yksi kirjan hienous on sen erilaiset tehtävät, kirjan kappaleiden lopussa on pieniä pohdittavaksi tarkoitettuja kysymyksiä. Lisäksi kirjan lopussa on muutama liite, esimerkiksi seksuaalihistoriakysely. Löytyypä kirjasta myös kosketusharjoituskin parin kanssa yhdessä tehtäväksi.

(Photo by Dani Vivanco on Unsplash)

Kenellekö sitten suosittelisin kyseistä kirjaa luettavaksi? Ihan kaikille (aikuisille, miksei tarpeeksi kypsille nuorillekin). Kirja voi olla apu omaan kadoksissa olevaan orgasmiin tai seksuaalisuuteen, se voi olla piristys parisuhteeseen, tai keino ymmärtää kumppania paremmin. Kirja sopii varmasti opiskelijaryhmille ja ammattilaistenkin luettavaksi. Kaikille joita aihe vähänkään kiinnostaa tai koskettaa. Kirjan voi hankkia täältä: Kosmoskauppa.
 
Kiitos tästä mahdollisuudesta lukea tämä kirja, ja toivottavasti tämä teksti herättää edes yhden ihmisen mielenkiinnon kyseistä kirjaa kohti. Ja saa kysyä, vastaan kyllä. Tämä aihepiiri on itsestäni todella mielenkiintoinen.

24.4.2018

Rakkautta ilmassa..

Eli tekstiä Helsingin kaupunginteatterin näytelmästä Rakastunut Shakespeare.
Alkuperäiskäsikirjoitus on Marc Normanin ja Tom Stoppardin, näyttämösovitus Lee Hallin ja musiikki Paddy Cunneenin. Helsingin kaupunginteatteriin näytelmän ohjasi Kari Arffman, suomennos on Reita Lounatvuoren. Näytelmän suomenkielinen kantaesitys oli 25.1.2018, ja esitykset jatkuvat 19.5.2018 asti. Itse näin tämän näytelmän vapaalipulla, siitä taas isot kiitokset HKT:lle. Tässä jutussa käytetyt valokuvat löytyvät heidän kuvapankistaan ja kuvaajana on ollut Tapio Vanhatalo.

(Will Shakespeare/Heikki Ranta. Kuva: Tapio Vanhatalo.)
 
Itselläni ei ollut tähän kyseiseen tarinaan ennalta mitään kosketuspintaa, en siis ole nähnyt vuoden 1998 samannimistä elokuvaa. Ystäväni mukaan tämä näytelmä menee hyvin elokuvan mukaisesti, itselläni on aikeissa katsoa tuo elokuva tässä piakkoin. Mutta asiaan.
Voisin todeta lyhyesti ja ytimekkäästi: rakastuin. Rakastuin rakastuneeseen Shakespeareen. Näytelmään, ja hahmoon. Voi, mikä ihana romanttinen retku tuo Heikki Rannan näyttelemä William Shakespeare tässä onkaan! 💖 Vaikkakin hän oman luovuutensa ollessa hukassa tukeutuukin ystävänsä Kit Marlowen (Tuukka Leppänen) apuun, ja hurmaa neitoa aluksi tämän sanoilla. Ah, olisipa ihana kuulla sellaista lepertelyä..vaikkakin juuri pari päivää sitten totesin, että ehkä se tosielämässä olisi hieman liian siirappista moinen. Siksipä on hyvä, että sitä voi mennä kuuntelemaan teatteriin.

(Kit Marlowe/Tuukka Leppänen. Will Shakespeare/Heikki Ranta. Kuvat: Tapio Vanhatalo.)

Hahmoja kun ajattelee, niin mielestäni näyttelijävalinnat ovat osuneet hyvin nappiin hahmojen kohdalla. Heikin pehmeät piirteet sopivat Williin täydellisesti, Tuukan vilkkusilmät taas Kitin vilkkaaseen luonteeseen. Ja se mitä näyttelijöillä ei luonnostaan ole, lisätään puvustuksen ja maskeerauksen avulla. Mainittakoon nyt esimerkiksi viiksien määrä..eritoten Petrus Kähkösen näyttelemän Burbagen naamakarvoitus, sekä Miila Virtasen Thomas Kent-viikset. Voi että! Ja puvustushan oli aivan ihana. Ne naisten mekot ja hameet..kauniita, niin kauniita.

(Fennyman/Rauho Ahonen, Will Shakespeare/Heikki Ranta ja Thomas Kent/Miila Virtanen. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Miila tekee erittäin hienon suorituksen tuplaroolissaan Viola de Lessepsinä ja Thomas Kentinä. Tuon ajan naisilla on varmasti ollut ajoittain hankalaa toteuttaa unelmiaan, kun oma sukupuoli on ollut esteenä. Onneksi nykyään on paremmin.
Helena Haaranen kuningatar Elisabeth I:nä on myös loistava. Hahmo on melko velmu, ollakseen maan hallitsija. Tai ehkä juuri siksi. Ja ulkoisesti hän toi mieleen Ihmemaastakin tutun Herttakuningattaren, tullessaan ensimmäistä kertaa lavalle.

(Kuningatar Elisabeth I/Helena Haaranen. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Ja se Petruksen Burbage, se on mainio. Tämän vaatetus, se vihreä puku on oudolla tavalla aivan ihana. Ja vastakohtana alkupuolen..noh, epävaatetus. Melkoinen näky silmille.
Ja kuten aina, Kari Mattila ja Rauno Ahonen tuovat katsojalle hyvän mielen näyttelijäntaidoillaan. Heitä on todella ilo katsoa ja kuunnella. Muita näyttelijöitä tietenkään väheksymättä, mutta tottahan se että jotkut vain osuvat enemmän omaan silmään.
Ensembleä kehun myös taas, eritoten kapakan ilotyttöjä. Ihan toivat mieleen Les Miserablesin satamanaiset, hyvällä tavalla.

(Burbage/Petrus Kähkönen. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Tämä näytelmä tarjoaa suuria haaveita, intohimoisia tunteita ja ronskiakin huumoria, kaikkea sopivana sekoituksena. Willin ja Thomaksen ensimmäinen suudelma Romeon ja Julian harjoituksissa sai aikaan melkoisen "ohhoh"-reaktion itsessäkin. Siinä oli kiihkoa!
Ja useampi hyvä one-liner näytelmästä löytyi myös, pari näistä Mattilan esittämän Ned Alleynin suusta. Mainittakoon esimerkiksi hänen lausahduksensa Burbagelle: "Pukuvaraston pieru". Noh, onhan se vähän sellainen vaatteilla koreileva hahmo se.
Ihana, mieltä lämmittävä hetki oli myös Matti Rasilan Wabash-hahmon hetki teatterin lavalla. Enpä kerro siitä sen enempää, ettei yllätysmomentti katoa.
 
 (Viola de Lesseps/Miila Virtanen ja Will Shakespeare/Heikki Ranta. Kuva: Tapio Vanhatalo.)

Tämähän oli itseasiassa nyt jo toinen puhenäytelmä lyhyen ajan sisään, vieläpä tämän vuoden puolella. Ja tykkäsin, eikun, rakastin. Suosittelen kovasti romantiikasta tykkääville, niille ketkä pitävät tuosta elokuvasta ja/tai Shakespearen tuotannosta, tai niille jotka haluavat hypätä hetkeeksi muinaiseen Lontooseen. Iso peukku ja monta, monta sydäntä. Taas jaksaa uskoa rakkauteen. Kiitos HKT.

26.3.2018

Kuin ensimmäistä päivää..

Kävin pitkästä aikaa teatterissa, tällä kertaa oli vuorossa Hämeenlinnan teatteri ja siellä näytelmä Kuin ensimmäistä päivää, tässä nyt siitä kirjoitusta. Näimme näytelmän vapaalipuilla, kiitos siitä. Näytelmän on käsikirjoittanut Anna Krogerus ja ohjannut Pekka Heikkinen, ensi-ilta oli 10.2.2018. Rooleissa ovat Aleksi Aromaa, Lotta Huitti, Maiju-Riina Huttunen, Emppu Jurvanen, Katariina Kuisma-Syrjä, Matti Leino, Maksim Pavlenko, Birgitta Putkonen, Sinikka Salminen, Lasse Sandberg, Jarkko Tiainen, sekä erästä roolia vuorottelevat Saimi Penttilä/ Sofia Kynsilehto. Heistä monella onkin taas useampi rooli, joista he suoriutuvat hienosti.

Lepolan hoitokodin väki.
(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi ollut katsomassa niin sanotusti pelkkää puheteatteria. Tämän näytelmän jälkeen aloin miettiä, että pitäisi varmaan käydä niitäkin katsomassa useammin. Olin todella vaikuttunut näkemästäni! Onko se tässä tapauksessa sitten eniten käsikirjoittajan onnistunut käsikirjoitus, ohjaajan taidokas ohjaus vai näyttelijöiden loistavat suoritukset mikä sen teki (luultavastikin näiden plus kaiken muun summa), mutta jokin sen teki. Ehkä se, että näytelmän aihe/aiheet ovat todella elävästä elämästä löytyviä, ja osittain myös hyvin lähelle itseä tulevia. Pohjatyöt on tehty hyvin, ja se kyllä näkyy.

Lepolan hoitokoti toivottaa tervetulleeksi

Näytelmä kertoo siis Lepolan hoitokodin arjesta. Sen asukkaista ja työntekijöistä, heidän elämistään ja heidän välisistä suhteistaan. Itsekin palvelutaloissa jonkin verran työskennelleenä Lepolan hoitokodin arki tuntui tutulta. On kiire, ehditään tehdä vain välttämättömin ja toivotaan että voisipa asiat olla paremmin. Sijaisia ei saada ja työntekijät joustavat minkä voivat. Jos voivat, senkin saimme erään roolihahmon myötä nähdä. Ensin luvataan yhtä ja sitten tehdään toista, näitä tällaisia ihmisiä kyllä riittää oikeastikin. Maiju-Riina Huttusen Minna-hahmo oli juuri tällainen tosielämän huithapeli, joka hieman huolettomasti suhtautuu kaikkeen elämässään. Sitten kun saadaan lisäkäsiä taloon eli sivarit Mara (Aleksi Aromaa) ja Kaide (Maksim Pavlenko), heidät laitetaan pelkkiin "paskahommiin", vaikka heitä voitaisiin hyödyntää myös esimerkiksi asukkaiden ulkoilussa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Olihan siellä toki Kaiden taidepaja mukana, hienoa nykytanssia joka ei tosin ehkä kaikkiin asukkaisiin ihan uponnut.

Adam ja Taimi tapaavat ensimmäistä kertaa.
(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)
 
Lepolan hoitokotiin saadaan työkokeiluun myös maahanmuuttaja, Adam, jota esittää Matti Leino. Hän esitti tätä roolia itseasiassa jo toista kertaa, siltikin pisteet hänelle "huonon suomen kielen" opettelusta. Siinäkin oikeita otteita elämästä, kun Adam saapuukin Lepolaan mukanaan ystäviään, jotka myös tarvitsisivat töitä. Kulttuurien välisiä eroja on osattu kuvata todenmukaisesti, kuitenkaan loukkaamatta ketään.
Lotta Huitin esittämä Seikku (hoitokodin johtaja) on myös hyvin todellinen kuvaus siitä, miten jotkut korkeammalla pallilla istuvat toimivat. Ohjeita ja vaatimuksia syydetään alaisille, ja monet niistä ovat hankalia toteuttaa työn ohella. Itse sitten käydään töissä minuuttiaikataululla eikä jousteta. Alkoholin vaikutuksen alaisena sitten kyllä avaudutaan kaikesta. (Mahtava kuvaus suomalaisesta baarikäyttäytymisestä/pikkujouluista!)

Ritva, Adam ja tämän ystävät.
(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

Siinä kaikkien ohjeiden seassa sitten jo mainitut työntekijät sekä Katariina Kuisma-Syrjän roolihahmo Ritva yrittävät selviytyä työpäivistään. Ah, tämä Ritvan rooli ja Katariinan suoriutuminen siitä. Bravissimo! Hän on koko elämänsä ollut kiltti ja huolehtivainen, niin äitinä kuin työntekijänä. Vaan vähitellen hänelle alkaa riittää, ja sen tulevat kaikki huomaamaan..
Emppu Jurvanen esittää Ritvan kehitysvammaista poikaa Arvoa, joka näytelmän alussa muuttaa äidin luota ryhmäkotiin asumaan. Kun Ritva ei sovitusti pääsekään Arvon luo vierailulle vaan tämä tuleekin käymään Lepolaan, tämän kiukkuinen huuto "Paska petturi!" on myös kovin tuttua ja muistoja elämästä itsellekin. Ei juuri noilla sanoilla, mutta se tunne joka tästäkin hahmosta välittyi katsomoon, oli tuttua. Kun tunteet tulevat, ne tulevat täysillä.

"Laita se koje päälle!"

Kun nyt on työntekijät esitelty, esittelen myös asukkaat: vähiten lava-aikaa saa Rouva Laitinen, joka jääkin etäisimmäksi hahmoksi. Ymmärrettävistä syistä. Sitten on Unto-herra (Lasse Sandberg), jolle se oma maailma saattaa olla parempi, kuin hoitokodin maailma. Tämä oli Adamin näkemys Unton harhoista, ja mielestäni hienosti sanottu.
Olipa mukana eräs ihana pariskuntakin, Martta (Birgitta Putkonen) ja Toivo (Jarkko Tiainen). Voih, sitä heidän välistä suhdettaan! Noin 50 vuotta aviossa, ja sitä piikittelyn määrää. Joka kerta kun Martta käski Toivon pistää (kuulo)kojeen päälle kun tällä on asiaa, nauratti.  Ja Toivo se piti hoitokodin kurissa ja järjestyksessä, myös yöllä. Ja se heidän suudelmansa, niin rakastava.

Martta, Toivo, Ritva, Unto ja Adam.
Keskustelua siitä, kenen maailma on kenellekin parempi.
(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)
 
 Kaikista asukkaista ihanin oli Taimi (Sinikka Salminen). Voi, olisinpa itse vanhempana kuin hän. Vallaton ja kuriton, edelleen oli pilkettä silmäkulmassa ja silti samaan aikaan kaikista välittävä ihminen. Kokemusten tuomaa elämänrikkautta oli paljon, ja se näkyi. Sellainen "ihmistenlukija", jos niin voisi sanoa. Tiesi, mitä kukakin tarvitsi milloinkin, olivat ne sitten sanoja tai tekoja. Kuten se kossupullo siellä piirongin laatikossa. "Otahan toinenkin hömpsy. Ja kolmas. Ja kerta kiellon päälle."

Kossu, Taimi ja Ritva.
(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)
 
"Seis! Tässä menee minun rajani!"

Tuo lause otsikko luki Ritvan löytämässä esitteessä, jossa oli ohjeita työhyvinvoinnin parantamiseen. Yksi tärkeä pointti oli omien rajojen tunnistaminen, ja tunnustaminen. Todella tärkeä neuvo oikeaankin elämään.

Näytelmän toinen puolisko oli ehdottomasti vaikuttavampi, ja tunteisiin menevämpi. Omilla kasvoilla kyyneleet alkoivat virrata siinä kohdin, kun Taimi istuu sängyllään, matkalaukku vierellään ja Eino "Eikka" Grön (Aleksi Aromaa) silittää kauluspaitaa. Jotenkin vain tiesi että nyt mennään, ja niinhän siinä mentiinkin sitten. Taimi jutteli mielessään Eikan kanssa, kuunteli tämän laulua ja tanssi hänen kanssaan. (Aleksi Aromaan laulua muuten kuuntelee todella mielellään.) Taimin kuolema kuvattiin tällä nuoruuden muistelulla ja tanssimisella Eikan kanssa todella kauniisti, ja mielestäni annettiin ymmärtää että tämä nukkui pois rauhallisesti unessaan. Lopussa hän vielä varmisti Eikalta, että "Onhan tämä mennyt ihan hyvin?" Ja olihan se. Elämä siis.

Ritva, Eikka ja Taimi. Tango d'amore.
(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)
Tämän lisäksi toisen puoliskon vakuuttavin osa oli Ritvan monologi. Kun hoitokotiin tulee asiantuntija ilmoittamaan, että Lepola on valittu ehdolle valtakunnalliseen vanhustenhuollon huippuyksikköohjelmaan, niin silloin Ritvalta palaa pinna, ja hän antaa tulla tuutin täydeltä kaikkien niiden vuosien ajalta, jotka ovat polttaneet häntä loppuun. Kun tästä paahtavasta monologista on päästy, ja Ritva on lähtemässä kotiin, Adam vastaa puhelimeen. Arvon hoitokodista soitetaan. Itse osasi jo tuossa kohtaa arvata, että tämä puhelu ei voi olla hyvä. Ritva ottaa puhelimen käteen, ja saa sydämensä sekä maailmansa murskaavan tiedon. "Sanoin satoja kertoja ettei Arvo osaa uida.."

Ritva puhelimessa.
(Kuva: Hämeenlinnan teatteri/Tapio Aulu.)

Minä sekä ystäväni, ja ympärille katsottuani yleisöstä useampikin, itkimme näytelmän lopussa paljon. Kuin ensimmäistä päivää tuo monia nykypäivän ongelmia yleisön eteen, mutta ei kuitenkaan kottikärryillä kipaten vaan hyvin näyteltynä ja huumorillakin höystettynä. Kiitos näyttelijät, kiitos Hämeenlinnan teatteri. Kiitos taas.