25/09/2024

Yhdessä tästä selvitään!


Kävin katsomassa Äiti, vaimo ja muita mahdollisuuksia-musikaalin viime viikonloppuna Riihimäen teatterissa ystäväni kanssa, näimme esityksen kutsuvieraina. Kursivoidut kohdat ovat hänen sanomaansa.


Tämä musikaali kertoo neljän naisen ystävyydestä ja elämästä. Heidän jokaisen elämäntilanne on erilainen: siinä missä yksi vasta suunnittelee häitään, toinen elää jo ruuhkavuosia useamman lapsen kanssa, kolmas on kiireinen uranainen ja neljäs pohtii että mitä nyt, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Tähän päälle elämä heittelee omia yllätyksiään, ja kas, joudutaan uusien asioiden äärelle, niin yksin kuin yhdessäkin.



Jokainen katsomossa istuva nainen varmasti löytää lavalla olevista henkilöhahmoista samaistuttavia asioita.” Tämä on totta. Vaikka itsellä ei olekaan kokemusta kuin hyvin pienestä osasta siitä mitä esityksessä tapahtuu, suunnilleen kaiken muun kyllä löytää sitten ympäristöstään, jopa ihan tutuista ihmisistä. Ja se on asia, joka tuo tämän musikaalin lähelle meitä katsojia. Samaistuttavuus, sekä tapahtuvien asioiden, että erilaisten tunteiden myötä. Ilo, suru, pelko ja pettymys, innostuneisuus, epätoivo ja ennen kaikkea rakkaus..nämä nyt muun muassa.


Parin tunnin aikana ennättää kokea melkoisen tunneskaalan, muutaman kerran sitä joutui allekirjoittanutkin nieleskelemään, ja vastakohtana poskipäät ovat kipeänä realistisen tilannekomiikan jäljiltä.” Komppaan näitä ystäväni sanoja. Varsinkin ensimmäinen puolisko oli täynnä naurua ja riemua, toisella puoliskolla vakavoiduttiin enemmän, ja ihan sai pyyhkiä kyyneliä silmäkulmasta. Lopulta kuitenkin päädyttiin onnellisten tunteiden pariin. Toisin sanoen, erittäin onnistunutta työskentelyä.



Esityksen naiset ovat räiskyvän hersyviä persoonia, omine kipukohtineen ja pelkoineen. Meillä jokaisellaha niitä on.. Ja hyvänä muistutuksena, että vaikka pään sisällä olisi millainen mörkö tahansa, älä jää yksin. Kahvi ehkä maksaa 3 / 4, ja viini 8 / 10,50, mutta ystävyys on ilmaista.” Kyllä. Esityksen kannatteleva voima on todellakin näiden naisten ystävyys. Toki, heidän perinteinen perjantailounaansa on ihana, ja samaan aikaan todella kaukaiselta tuntuva ajatus. Oikeassa elämässä kun tärkeintä ei jokaisessa ystävyydessä ole se kuinka usein ja kuinka kauan, vaan se että muistaa ystävät.


Näytelmän roolitus on oikein paikallaan, ja jokainen näyttelijä on kyllä juuri oikeassa roolissa. He saavat myytyä roolihahmonsa yleisölle, kuten kuuluukin. Myös esityksen suomennos toimii todella hyvin, onpa mukaan ujutettu myös suomalaisillekin tuttuja paikkoja. Ja mikä myös on minusta hienoa, että vaikka näyttämö ei ole kovin suuri, eikä lavasteita ole paljoa, niin eri tunnelmien ja eri paikkojen luominen lavalle on silti onnistunut. Tämä on asia joka vaatii osaamista ja panostusta monella eri alueella. Siispä isot taputukset ja kiitokset koko porukalle!


Rooleissa:

Suski: Minna Kettunen-Enberg

Eerika: Anna-Maija Tuokko

Jenni: Matleena Junttanen

Lilli: Jonna Järnefelt



Tässä lisää tärkeitä, esitykseen liittyviä nimiä:

Käsikirjoitus: Amity Dry

Ohjaus ja suomennos: Jukka Nylund

Musiikin sovitus ja kapellimestari: Marko Hilpo

Lavastus- ja pukusuunnittelu: Riikka Aurasmaa

Maskeeraussuunnittelu: Niko Sahlman

Tarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-Autio

Valosuunnittelu: Kalle Paasonen

Äänisuunnittelu: Fabian Mäkilä

Koreografia: Chris Whittaker

Lavastusrakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy

Piano: Maritta Manner / Marko Hilpo

Sello: Iida-Vilhelmiina Sinivalo / Liina-Mari Raivola / Heini Laankoski / Csilla Tuhkanen

Esityskuvat: Nils Kroger


Esitykset jatkuvat Riihimäen teatterissa 16.11.2024 asti ja Aleksanterin teatterissa 30.11.2024 asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti