Jos jollekulle on Shrek vähän vieraampi, niin jutun juonihan on tämä: Shrek on ruma, vihreä ja haiseva jätti, joka asuu yksin suollansa..jonka on jo lapsena etsinyt. Eräänä päivänä suon rauha häiriintyy, kun valtakunnan hallitsija Farquaad lähettää kaikki "friikit", siis satuolennot, sinne asumaan. Shrek ei tästä tykkää, ja saadakseen suonsa takaisin hän joutuu pelastamaan prinsessa Fionan. Matkalla hän on jo tutustunut Aasiin, ja yhdessä he tälle seikkailulle lähtevätkin. Yksi asia johtaa toiseen, ja toinen kolmanteen. Pieni lainaus HKT:lta: "Juonen käänteitä enempää paljastamatta kaikilla oikeilla saduilla on onnellinen loppu. Niin Shrekilläkin". Shrek on kertomus erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä, suurista tunteista ja siitä, että ei muiden mielipiteillä ole väliä. Olet kuka olet, ja hyvä juuri sellaisena. Sinua rakastetaan kyllä
Lyhyesti tähän väliin, itseeni, musikaaleihin ja Shrekiin liittyen. Musikaaleja olen rakastanut jo useamman vuoden, kasvanut niihin vähitellen. Ja Shrek, no se on ollut hauska ilmestymisestään saakka. Eli kun tuli tieto siitä että nämä kaksi yhdistyvät, olin varma että lopputuloskin on hauska. Ja niinhän se olikin. Hauska, iloinen, hetkittäin jopa jännittävä. Ennen kaikkea onnistunut. Kävin siis lauantaina 10.9.16 katsomassa molempien miehitysten näytökset. Tuolloin ajatus oli, siis ennen esityksiä, että "kiva päästä kerran näkemään molemmat" (keväällä kun Vampyyrien tansseissa tuli nähtyä saman miehityksen näytös kahteen kertaan). Vaan jo ennen toista esitystä tiesin, että ei tämä voi tähän jäädä, pakko saada lisää. Onneksi on pitkä syksy aikaa.
Jo toisen esityksen aikana täytyi hieman jammailla musiikin tahdissa, vaikka samalla pitikin katsella ja kuunnella tarkkaan, miten toinen poppoo vetää roolinsa. Loppupäätelmä: kumpainenkin miehitys tietää mitä tekee. Sekä pääroolien vetäjät, että "taustalaulajat/-tanssijat". Vaan eipä tässä pahemmin taida kukaan taustalle jäädä, koska pohjatyökin on erinomaisesti tehty. Roolivaatteet, lavasteet, musiikki, valot..ohjaus. Kaikkea näitä on ylistetty ja niin ylistän minäkin. Tunnelma vei mukanaan, ja uskon että tästä esityksestä löytyy jokaiselle katsojalle jotakin. Niin lapsille kuin aikuisille. Ihan pienille lapsillehan HKT ei Shrekiä suosittelekaan, vaan kouluikäisestä ylöspäin. Olen aika samoilla linjoilla. En ehkä niiden jännittävien juonenkäänteiden takia, vaan esityksen kesto saattaa olla pienemmille liikaa. Itsestähän tuntui, että meno loppui ihan kesken, vaikka tarinasta tiesikin että lopussa ollaan.
Sitten hieman niistä roolisuorituksista. Syy miksi halusi nähdä molemmat heti samalla kertaa oli juurikin se mielenkiinto siihen, että millaisen eron näyttelijät hahmoihinsa tuovat. Paremmuusjärjestykseen en voi ketään laittaa, koska jokaisella on ne omat piirteensä hahmossa, jotka kuitenkin toimivat. Täysin. Shrekiähän (aikuista) esittävät Jon-Jon Geitel/Petrus Kähkönen, ja omasta mielestäni Jon-Jonin Shrek tuntui herkemmältä ja helpommin lähestyttävältä, kun taas Petruksen esittämänä Shrekissä oli sellaista karheutta mukana heti alussa. Esiintyjien äänetkin tekevät tässä oman osansa, molempia oli silti nautinto kuunnella. Fionana (aikuisena siis) nähdään Laura Alajääski/Anna-Maija Tuokko, ja ai että. Sen sortin prinsessa, että minäkin tykkään. Kumpikin tuo hahmoon loistavaa särmää, ja ennen kaikkea asennetta. Sellaista asennetta, että "tässähän ei miehille kakkoseksi jäädä"! Hallitsija Farquaadina nähdään Kari Arffman/Antti Timonen, ja kummastakin löytyy sisäinen ilkeä pieni mies. ? Heidän roolinsa esittäminen ei varmasti ole helpoimmasta päästä (käykää katsomassa esitys, niin selviää miksi), mutta kumpikin täyttää roolihahmonsa saappaat hyvin. Ja sitten se itselleni kaikista samaistuttavin hahmo, Aasi. Matti Leino Aasina on jotain todella hienoa. Upeaa, mahtavaa. Ihastuttava ja hauska. Suu käy kuin papupadalla, mutta hahmo ei tunnu tekemällä tehdyltä, vaan Leino vetää roolin todella luonnollisesti. Ja osaa myös laulaa. Kuten myös Raili Raitala, joka vetää Lohikäärmeen roolin. Se ääni. Ja täytynee mainita lyhyesti myös, että Lohikäärmeen toteutus oli jotain, mikä herätti ensimmäisenä ajatuksen "Wau!" Se yhdistelmä, mikä esityksen myötä oli, toimi. Ja voih, sitä Isoa Pahaa Sutta, jota esittää Unto Nuora. Vai sittenkin väärinymmärrettyä ja sympaattista? Hahmo on humoristinen, mutta samalla myös ajankohtainen.
Tässä nyt hieman mielipiteitä joistakin roolituksista, kaikista voisi kirjoittaa jotain, mutta vaikkei kaikkia nimeltä mainitsekaan niin jo aiemmin todetusti, ketään ei oikein voi jättää taustalle. Lapsi-Shrekin ja lapsi-/teini-Fionan rooleissa on myös hienot esiintyjät, ja kun lava vilisee täynnä monenmoisia satuhahmoja (muutamia mainitakseni: Peter Pan, Pinokkio, Ruma Ankanpoikanen, Titteli-veljekset Tyy ja Tom, ja niin edelleen..monia, monia tuttuja hahmoja), se näyttää hienolta. Ja ennen kaikkea tuntuu. Kuin olisi itsekin lapsi jälleen, ja olisi itse mukana sadussa.
Se tunne onkin itsellä tässä se, mikä herättää halun nähdä tämä vielä kerran..ja toisen..ehkä kolmannenkin. Tai siis kun jo kaksi kertaa nähnyt, niin luvuthan ovat isommat. Stressaavan syksyn keskellä tämä "pääseminen sadun keskelle" on voimaannuttavaa, ja tieto siitä että silloin ja silloin pääsee taas seuraavan kerran, auttaa jaksamaan eteenpäin. En voi muuta kuin suositella kyseistä musikaalia suurella sydämellä. Ja vaikka vähän epäilyttäisikin, että mitähän tämä nyt on, niin kannattaa antaa mahdollisuus. Sillä välin, voitte osallistua tähän: #auringonkukkahaaste ..kiitos ystävälleni kuvasta. Ja kyllä, auringonkukkasetkin liittyvät Shrekiin vahvasti.
Alkuperäinen teksti 14.9., pieni lisäys 20.10.: Sain HKT:ltä ilmaiset liput myöhempään näytökseen. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti